Ekopinnakilpailu

Ensi kertaa vuonna 2006 järjestetyssä ekopinnakisassa kilpaillaan vuoden aikana LLY:n alueelta ilman moottoriajoneuvon apua havaittujen lajien lukumäärästä. Kisan tavoitteena on saada lintuharrastajat harrastamaan aktiivisemmin liikuntaa, vähentämään henkilökohtaista ympäristön kuormitustaan ja havainnoimaan perusteellisemmin kotiseutunsa linnustoa.

Kisa lähti alun perin liikkeelle vitsistä: kisojen järjestäjä, lähes yksinomaan polkupyörällä retkeilevä Anssi Mäkinen koetti keksiä pinnalistan, jolla sijoittuisi mahdollisimmalajien osaltan hyvin muihin lintuharrastajiin verrattuna. Syntyi ekopinnalista, jonka julkistuksen jälkeen ehdotettiin että lajissa järjestettäisiin myös pinnakisa.

Osallistua voi kuka tahansa ja vuoden mittaisena kisa on yhtäjaksoisesti käynnissä. Käytännöksi on muodostunut julkistaa väliaikatilanteet tammi–toukokuun sekä syyskuun loppuun mennessä kertyneistä pinnoista; lopulliset pinnat julkistetaan seuraavan vuoden alussa. Väliaikatilanteisiin osallistuminen ei ole kisaajalle pakollista, vaan pinnansa voi yhtä hyvin ilmoittaa vuodenvaihteessa ilmoitettuun määräaikaan mennessä.

Pinnatulokset ilmoitetaan pinnakisajärjestelmään tai Anssi Mäkiselle the_number_freak(at)hotmail.com.

Taulukko kaikista ekopinnakisoista löytyy täältä.


Ekopinnakisan tulokset 2023

Ekopinnakisaan osallistui 15 henkilöä viidestä kunnasta. Voiton vei Niklas Haxberg uudella ennätystuloksella 185. Tämä oli jo kolmas ennätysparannus tällä vuosikymmenellä, kun sitä edeltävä ennätys kesti 13 vuotta. Ennätyksenhaltija vaihtui niin ikään kolmatta kertaa, kun ensimmäisen 16 vuoden ennätys pysyi saman henkilön nimissä. Kakkostuloskin olisi sivunnut ennätystä vielä viime vuosikymmenellä.

Lajeja havaittiin yhteensä 203, mikä on vasta toinen kerta tällä sataluvulla, vuoden 2020 ennätyksestä jäätiin kolmen lajin päähän. Lly:n mittapuulla harvinaisin kisalaji oli yhdistyksen ensimmäinen pikkukotka, valtakunnallisesti Suomen 9. ja Lly:n 3. ruostesiipirastas; nämä olivat myös ainoat uudet kisalajit. Kautta aikain ekopinnakisoissa on havaittu 270 lajia. Kaikki kisaajat havaitsivat seuraavat 17 lajia: laulujoutsen, telkkä, valkoviklo, liro, sepelkyyhky, käpytikka, västäräkki, räkättirastas, punakylkirastas, kirjosieppo, talitiainen, hömötiainen, harakka, korppi, peippo, viherpeippo ja punatulkku.

Tuloksiin sisältyy tarkastamattomia harvinaisuuksia. Mahdollisissa hylkäystapauksissa havainnot säilytetään tämän vuoden tuloksissa, mutta poistetaan kaikkien aikojen tilastoista.

Sija Nimi Kunta Pinnat Ässälajit
1. Niklas Haxberg Rovaniemi 185*** härkälintu, arosuohaukka, pikkukotka, karikukko, isosirri, jänkäsirriäinen, kuovisirri, viirupöllö, lapinpöllö, käenpiika, sinipyrstö, hemppo
2. Anssi Mäkinen Rovaniemi 175 tundrahanhi, mustapyrstökuiri, pulmussirri, merisirri, sepelrastas
3. Jukka Simula Rovaniemi 140 pikkutikka
4. Matti Välimäki Rovaniemi 113
5. Jouni Aikio Inari 112* turturikyyhky
6. Anja Vest Inari 107
7. Vesa Luhta I Inari, Ivalo 106** ruostesiipirastas
8. Nanna Rytkönen Inari 101**
9. Leena Muotka Rovaniemi 94
10. Jouni Parviainen Ylitornio 93** ristisorsa, räyskä
11. Antti Ruonakoski Rovaniemi 88 virtavästäräkki
12. Jorma Halonen Pello 82
Vesa Luhta II Inari, Moberginoja 70 keräkurmitsa
13. Helena Palojärvi Rovaniemi 57
14. Antti Karlin Enontekiö 55
15. Virpi Kling Enontekiö 38
*Paransi omaa ennätystä.
**Oma ennätys, ensi kertaa kisassa mukana.
***Kisaennätys.

Ekopinnakisan tulokset 2022

Ekopinnakisaan osallistui 16 henkilöä seitsemästä kunnasta. Kärkipaikasta käytiin kaikkien aikojen kovin taistelu: Antti Ruonakoski paransi vuoden 2020 ennätystä yhdellä lajilla ja toiseksi sijoittuneen Niklas Haxbergin tulos olisi riittänyt voittoon mainittua ennätysvuotta lukuunottamatta kaikissa muissa aiemmissa kisoissa. Muuten kisan taso ei ollut ennätyksellinen.

Lajeja havaittiin yhteensä 193, mikä on lähellä viime vuosien keskitasoa. Harvinaisin kisalaji oli Suomen 30. ja Lly:n ensimmäinen aavikkotasku, muut uudet kisalajit olivat amerikanhaapana ja punajalkahaukka. Kautta aikain ekopinnakisoissa on havaittu 268 lajia. Kaikki kisaajat havaitsivat seuraavat 24 lajia: laulujoutsen, sinisorsa, telkkä, kurki, valkoviklo, liro, käpytikka, västäräkki, tilhi,  räkättirastas, punakylkirastas, pajulintu, kirjosieppo, sinitiainen, talitiainen, hömötiainen, närhi, harakka, korppi, peippo, järripeippo, vihervarpunen, pikkukäpylintu ja punatulkku. Kuusitiainen jäi ensi kertaa havaitsematta.

Sija Nimi Kunta Pinnat Ässälajit
1. Antti Ruonakoski Rovaniemi 182*** viitakerttunen
2. Niklas Haxberg Rovaniemi 180* punajalkahaukka, valkoselkätikka, sinipyrstö, pyrstötiainen
3. Anssi Mäkinen Rovaniemi 156
4. Tapani Tapio Ylitornio 123*
5. Timo J. Leppänen Enontekiö 118 tunturikihu
6. Pirkka Aalto Kemijärvi 117
7. Matti Välimäki Rovaniemi 116*
8. Leena Muotka Rovaniemi 100 (viimeinen 4.9.)
9. Jarno Luiro Rovaniemi 100 (viimeinen 31.10.)
10. Anja Vest Inari 97 leveäpyrstökihu
11. Jouni Aikio Inari 93
12. Helena Palojärvi Rovaniemi 85
13. Jorma Halonen Pello 78
14. Marko Halonen Rovaniemi 77
15. Eila Ylilokka Savukoski 53 (viimeinen 4.9.)
16. Antti Karlin Enontekiö 53 (viimeinen 7.9.)
*Paransi omaa ennätystä.
**Oma ennätys, ensi kertaa kisassa mukana.
***Kisaennätys.

Ekopinnakisan tulokset 2021

Ekopinnakisaan osallistui 20 henkilöä seitsemästä kunnasta. Edellisvuoden ennätyksistä odotetusti jäätiin, mutta yleistä tasoa voidaan silti pitää kisahistorian toiseksi parhaana. Voittajan nimi oli kolmatta kertaa muu kuin Anssi Mäkinen, tosin se oli niin ikään kolmatta kertaa Antti Ruonakoski. Timo J. Leppäsen pyöräilemät 15 653 km oli suurin kisaan ilmoitettu retkeilymäärä, vanha ennätys oli Anssi Mäkisen 13 673 km pyöräilyä v. 2018.

Lajeja havaittiin yhteensä 194, kolmanneksi eniten kautta aikain. Varsinaisia suurharvinaisuuksia kisassa ei havaittu, harvinaisin laji lieni pikkukajava. Uusia kisalajeja ei havaittu, tämä tapahtui ensimmäistä kertaa. Kautta aikain ekopinnakisoissa on havaittu 265 lajia. Kaikki kisaajat havaitsivat seuraavat lajit: laulujoutsen, tavi, sinisorsa, telkkä, kurki, rantasipi, västäräkki, tilhi, punarinta, räkättirastas, punakylkirastas, laulurastas, pajulintu, kirjosieppo, talitiainen, hömötiainen, närhi, varis, korppi, peippo, järripeippo, vihervarpunen ja punatulkku.

Sija Nimi Kunta Pinnat Ässälajit
1. Antti Ruonakoski Rovaniemi 169 isosirri, kuovisirri, pikkusieppo
2. Anssi Mäkinen Rovaniemi 162 turturikyyhky, virtavästäräkki
3. Niklas Haxberg Rovaniemi 157 hemppo
4. Jukka Simula Rovaniemi 135 tikli
5. Timo J. Leppänen Enontekiö 124 pikkukajava
6. Juhani Honkola Inari 117 (viimeinen 2.10.) mustaleppälintu
7. Tapani Tapio Ylitornio 117* (viimeinen 19.12.) räyskä
8. Sanna Sinisalo Enontekiö 110*
9. Matti Välimäki Rovaniemi 107
10. Anja Vest Inari 103
11. Jarno Luiro Rovaniemi 102
12. Akseli Myllyneva Posio 101
13. Jouni Aikio Inari 97
14. Jorma Halonen Pello 92
15. Marko Halonen Rovaniemi 86** (viimeinen 16.11.)
16. Helena Palojärvi Rovaniemi 86 (viimeinen 28.12.)
17. Leena Muotka Rovaniemi 84
18. Virpi Kling Enontekiö 70*
19. Eila Ylilokka Savukoski 68
20. Antti Karlin Enontekiö 55*
*Paransi omaa ennätystä.
**Oma ennätys, ensi kertaa kisassa mukana.
Tulokset pinnakisapalvelussa. Huomaa, että poissulkevat lajiryhmäpinnat (esim. pikku-/isokäpylintu) merkitty pinnakisapalveluun jonain ryhmän lajina.

Ekopinnakisan tulokset 2020: ennätysmurskajaiset

Ekopinnakisaan osallistui kaikkiaan 26 henkilöä yhdeksästä kunnasta, yli kaksinkertaisesti vanhan ennätyksen (12 henkilöä v. 2008). Kenties pandemiatilanne kannusti enemmän väkeä ulkoiluharrastusten pariin, mutta pinnakisojen suosio on myös kasvanut pinnakisapalvelun käyttöönoton myötä.

Tulostaso oli niin ikään ennätyksellinen huikealla erolla kaikkiin aiempiin kisoihin nähden: voittotulos paransi 13 vuotta vanhaa ennätystä kuudella lajilla, sadan lajin rajan ylitti peräti 18 henkilöä (ts. enemmän kuin koskaan aiemmin osallistujia, vanha ennätys kuusi ylittäjää v. 2008, 2009 ja 2019), 150 lajin rajan ylitti peräti viisi henkilöä (ennen tätä kaksi ylittäjää kautta aikain, voittotulos oli vähemmän vuosina 2006 ja 2011) ja pronssitulos olisi riittänyt voittoon kymmenessä aiemmassa kisassa. 23 henkilöä teki oman ennätystuloksensa, tosin heistä 14 osallistui ensimmäistä kertaa.

Lajeja havaittin yhteensä 206, nostaen ennätyksen ensimmäistä kertaa uudelle sataluvulle; edellisessä kisassa tehty aiempi ennätys parani yhdeksällä lajilla. Paikallisesti harvinaisin laji oli Lly:n ensimmäinen amerikantavi, valtakunnallisesti Suomen 33. ja Lly:n viides idänturturikyyhky. Muut uudet kisalajit olivat pikkukiljukotka, merikihu, kangaskiuru ja sitruunavästäräkki. Kautta aikain ekopinnakisoissa on nyt havaittu yhteensä 265 lajia. Kaikki kisaajat havaitsivat seuraavat kuusi lajia: laulujoutsen, västäräkki, talitiainen, korppi, peippo ja järripeippo.

Sija Henkilö Kunta Lajimäärä Ässälajit
1. Anssi Mäkinen Rovaniemi 181*** huuhkaja
2. Niklas Haxberg Rovaniemi 166** mustapyrstökuiri, merikihu
3. Antti Ruonakoski Rovaniemi 165*
4. Pirkka Aalto Kemijärvi 153*
5. Jukka Simula Rovaniemi 151* tundrakurmitsa
6. Anette Simola Rovaniemi 138**
7. Jorma Salo Rovaniemi 137**
8. Akseli Myllyneva Posio 135* pikkukiljukotka, pikkusieppo
9. Juhani Honkola Inari 132 idänturturikyyhky, lapinuunilintu
10. Helena Palojärvi Rovaniemi 120**
11. Matti Välimäki Rovaniemi 114**
12. Anja Vest Inari 111* tiibetinhanhi
13. Leena Muotka Rovaniemi 108 (viimeinen 27.8.)
14. Tapani Tapio Ylitornio 108** (viimeinen 24.10.)
15. Jouni Aikio Inari 108* (viimeinen 23.12.)
16. Jarno Luiro Rovaniemi 106**
17. Markku Sirkka Pello 103** (viimeinen 14.11.)
18. Jorma Halonen Pello 103* (viimeinen 28.12.)
19. Timo J. Leppänen Enontekiö 80
20. Sanna Sinisalo Enontekiö 77**
21. Eila Ylilokka Savukoski 75*
22. Tiina Saarijärvi Ranua 68**
23. Virpi Kling Enontekiö 67** kiiruna
24. Olli-Pekka Karlin Rovaniemi 55**
25. Antti Karlin Enontekiö 52**
26. Ulla-Maija Lantto Ylitornio 25**

*Paransi omaa ennätystä.

**Oma ennätys, ensi kertaa mukana.

***Kisaennätys.

Tulokset pinnakisapalvelussa. Huomaa, että poissulkevat lajiryhmäpinnat (esim. pikku-/isokäpylintu) merkitty pinnakisapalveluun jonain ryhmän lajina.


Ekopinnakisan tulokset 2019

Ekopinnakisaan ilmoittautui 11 henkilöä määräaikaan mennessä. Kisan taso oli varsin korkea: himmeämpien mitalien tulokset olivat uusilla kymmenluvuilla ja voittotulos oli kautta aikain neljänneksi paras. Voittomarginaali oli vuoden 2008 oheella pienin. Lajeja havaittiin yhteensä ennätykselliset 197 (yksi laji hylättiin ARK:n käsittelyssä, joka säilytetään henkilökohtaisissa tuloksissa muttei kokonaislajilistalla; vastaavasti tiibetinhanhesta tuli takautuvasti pinnakelpoinen ja se taas sisällytetään kokonaislajimäärään, muttei henkilökohtaisiin pinnoihin), kolme lajia enemmän kuin v. 2016. Harvinaisin kisalaji oli Suomen 14. ja Lly:n ensimmäinen pinnakelpoinen mäntysirkku. Toinen uusi kisalaji oli ruostesorsa. Kautta aikain ekopinnakisoissa on havaittu nyt 259 lajia.

Sija Henkilö Kunta Lajimäärä Ässälajit
1. Anssi Mäkinen Rovaniemi 167 haarahaukka, tunturikiuru, idänuunilintu, taigauunilintu
2. Antti Ruonakoski Rovaniemi 161 tundrakurmitsa, jänkäsirriäinen, heinäkurppa, grönlannin-/isolokki, viirupöllö, hemppo
3. Jukka Simula Rovaniemi 143 harmaahaikara, turkinkyyhky
4. Akseli Myllyneva Posio 127 lapinpöllö, pikkusieppo
5. Juhani Honkola Inari 126 ruostesorsa, mäntysirkku
6. Timo J. Leppänen Enontekiö 113 kiiruna, keräkurmitsa, virtavästäräkki
7. Leena Muotka Rovaniemi 96
8. Anja Vest Inari 93 huuhkaja
9. Jorma V.A. Halonen Pello 86
10. Jouni Aikio Inari 82
11. Eila Ylilokka Savukoski 68 nokkavarpunen

Kaikki kisaajat havaitsivat seuraavat 37 lajia: laulujoutsen, tavi, telkkä, tukkakoskelo, rantasipi, valkoviklo, liro, palokärki, käpytikka, metsäkirvinen, keltavästäräkki, västäräkki, tilhi, punarinta, leppälintu, räkättirastas, laulurastas, punakylkirastas, pajulintu, harmaasieppo, kirjosieppo, sinitiainen, talitiainen, hömötiainen, närhi, harakka, varis, korppi, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, järripeippo, viherpeippo, vihervarpunen, urpiainen, punatulkku ja pajusirkku.

Tulokset pinnakisapalvelussa. Huomaa, että poissulkevat lajiryhmäpinnat (esim. pikku-/isokäpylintu) merkitty pinnakisapalveluun jonain ryhmän lajina.


Ekopinnakisan tulokset 2018

Kisaan ilmoittautui yhdeksän henkilöä määräaikaan mennessä. Lajeja havaittiin yhteensä 191, mikä on kautta aikain toiseksi paras tulos (ennätys 193 v. 2016) – huomaa ässälajien määrä ja laatu! Kisan ja samalla koko kisahistorian harvinaisin laji oli Suomen neljäs kalliopääsky. Muut uudet kisalajit olivat kuovisirri ja kuhankeittäjä; ekopinnakisoissa on nyt havaittu 256 lajia kautta aikain. Anssi Mäkinen ilmoitti kisahistorian suurimman retkeilymäärän, 13 673 km pyöräilyä, edellinen ennätys oli Timo J. Leppäsen ilmoittama 10 752 km v. 2016.

Sija Henkilö Kunta Lajimäärä Ässälajit
1. Anssi Mäkinen Rovaniemi 165 lyhytnokkahanhi, harmaasorsa, fasaani, pikku-uikku, arosuohaukka, isosirri, kuovisirri, pulmussirri, räyskä, isolokki, turkinkyyhky, helmipöllö, kalliopääsky, peukaloinen, sinipyrstö, mustaleppälintu, idänuunilintu, sirittäjä, pikkusieppo, kuhankeittäjä, punakottarainen, hemppo
2. Pirkka Aalto Kemijärvi 133 lapasotka, härkälintu, nuolihaukka, karikukko, pikkusirri, satakieli
3. Juhani Honkola Inari 128 tundrahanhi, lampiviklo, tunturikihu, käenpiika, pikkutikka, lapinuunilintu, tikli, nokkavarpunen
4. Leena Muotka Rovaniemi 91
5. Jouni Aikio Inari 83 (viimeinen 25.10.) jänkäsirriäinen, leveäpyrstökihu
6. Vesa Perttunen Rovaniemi 83 (viimeinen 14.12.)
7. Jorma V.A. Halonen Pello 82
8. Anja Vest Inari 81
9. Eila Ylilokka Savukoski 64

Kaikki kisaajat havaitsivat seuraavat 31 lajia: laulujoutsen, sinisorsa, telkkä, kurki, rantasipi, valkoviklo, liro, käki, keltavästäräkki, västäräkki, tilhi, leppälintu, räkättirastas, punakylkirastas, pajulintu, kirjosieppo, sinitiainen, talitiainen, hömötiainen, harakka, varis, korppi, peippo, järripeippo, viherpeippo, vihervarpunen, urpiainen, taviokuurna, punatulkku, keltasirkku ja pajusirkku.

 


Ekopinnakisan tulokset 2017

Vuoden 2017 ekopinnaksaan ilmoitti tuloksensa yhdeksän henkilöä. Tulokset olivat lähellä keskitasoa, mutta kokonaislajimäärä (179) oli kisahistorian kolmanneksi alhaisin. Henkilökohtaisia ennätyksiä ei tehty ensi kertaa osallistuvaa Eila Ylilokkaa lukuun ottamatta. Kisan ja samalla kisahistorian harvinaisin laji oli Juhani Honkolan löytämä Suomen viides kirjorastas. Muut uudet kisalajit, arokotka ja keltahemppo, eivät ole paljon yleisempiä Lly-alueella nekään. Kautta aikain ekopinnakisoissa on havaittu 253 lajia.

Sija Henkilö Kunta Lajimäärä Ässälajit
1. Anssi Mäkinen Rovaniemi 158 kyhmyjoutsen, merihanhi, peltopyy, fasaani, haarahaukka, arosuohaukka, arokotka, ruisrääkkä, pikkusirri, peukaloinen, sirittäjä, keltahemppo
2. Pirkka Aalto Kemijärvi 134 valkoposkihanhi, harmaahaikara, mehiläishaukka, nuolihaukka, tundrakurmitsa, taigauunilintu, nokkavarpunen
3. Juhani Honkola Inari 119 lyhytnokkahanhi, muuttohaukka, pikkutikka, kirjorastas
4. Leena Muotka Rovaniemi 104
5. Vesa Perttunen Rovaniemi 102 tunturikiuru
6. Anja Vest Inari 89
7. Jorma V.A. Halonen Pello 83
8. Jouni Aikio Inari 75
9. Eila Ylilokka Savukoski 72

Kaikki kisaajat havaitsivat seuraavat lajit: laulujoutsen, haapana, tavi, sinisorsa, telkkä, kurki, rantasipi, liro, taivaanvuohi, kalalokki, sepelkyyhky, käki, käpytikka, räystäspääsky, keltavästäräkki, västäräkki, tilhi, leppälintu, räkättirastas, laulurastas, punakylkirastas, pajulintu, kirjosieppo, sinitiainen, talitiainen, hömötiainen, närhi, harakka, varis, korppi, peippo, järripeippo, viherpeippo, vihervarpunen, urpiainen, tundraurpiainen, taviokuurna, punatulkku ja pajusirkku.

 


Ekopinnakisan tulokset 2016

Vuoden 2016 ekopinnakisaan ilmoitti tuloksensa kymmenen henkilöä määräaikaan mennessä. Yleinen taso oli varsin korkea: voittotulos on kautta aikain kolmanneksi paras ja vasta toista kertaa saatiin kolme 130:n ylittäjää. Kokonaislajimäärä (193) oli uusi ennätys, vanha ennätystulos vuodelta 2012 ylittyi kolmella lajilla. Kisan harvinaisin laji oli Lly:n ensimmäinen mustanmerenlokki, jonka lisäksi myös peltopyy oli uusi kisalaji. Kautta aikain ekopinnakisoissa on havaittu 250 lajia. Timo J. Leppänen ilmoitti kisahistorian suurimman retkeilymäärän, 10 752 km pyöräilyä, vanhan ennätyksen (10 549 km v. 2013) haltija Anssi Mäkinen jäi tulokseen 9 503 km.

Sija Henkilö Kunta Lajimäärä Ässälajit
1. Anssi Mäkinen Rovaniemi 168 haarahaukka, nuolihaukka, mustapyrstökuiri, lampiviklo, lapinpöllö, peukaloinen, hemppo
2. Pirkka Aalto Kemijärvi 137 keräkurmitsa, karikukko, pikkusirri, viitakerttunen, taigauunilintu, tikli
3. Timo J. Leppänen Enontekiö 130 sinipyrstö
4. Juhani Honkola Inari 127 mustavaris
5. Leena Muotka Rovaniemi 116 arosuohaukka
6. Vesa Perttunen Rovaniemi 95 (viimeisin laji 16.12.)
7. Jorma V.A. Halonen Pello 95 (viimeisin laji 23.12.) mehiläishaukka, valkoselkätikka
8. Anja Vest Inari 89
9. Jouni Aikio Inari 83 jänkäsirriäinen, kihulaji
10. Mauri Sydänmetsä Inari 47

 


Ekopinnakisan 2013 välikatsaus


Ekopinnakisan tulokset 2012

Tulokset 2012
Taulukko tulee tälle sivulle myöhemmin.


Ekopinnakisan tulokset 2011

Henkilö Kunta Lajeja
1. Antti Ruonakoski Rovaniemi 139
2. Anssi Mäkinen Rovaniemi 129
3. Ilkka Rautio Rovaniemi 113
4. Juhani Honkola Inari 112
5. Jorma V.A. Halonen Pello 98 (viimeisin laji 1.11.)
6. Vesa Perttunen Rovaniemi 98 (viimeisin laji 23.11.)
7. Timo J. Leppänen Enontekiö 94
8. Jouni Aikio Inari 80
9. Juhani Jalkanen Rovaniemi 75

Lajeja havittiin yhteensä 170, mikä on alhaisin tulos yhdessä vuonna 2006 järjestetyn ensimmäisen kisan kanssa. Harvinaisin kisassa havaittu laji oli Lly:n ensimmäinen ja Suomen 37. nunnatasku, jonka bongasi neljä kisaajaa. Muut uudet kisalajit olivat lampiviklo, isolokki, huuhkaja, sinipyrstö ja taigauunilintu.

ÄSSÄLAJIT:
Mustakurkku-uikku (T. Leppänen)
Haarahaukka (I. Rautio)
Nuolihaukka (J. Halonen)
Luhtahuitti (A. Mäkinen)
Suosirri (T. Leppänen)
Jänkäkurppa (T. Leppänen)
Lampiviklo (J. Halonen)
Vesipääsky (T. Leppänen)
Tunturikihu (T. Leppänen)
Isolokki (A. Ruonakoski)
Uuttukyyhky (A. Ruonakoski)
Huuhkaja (A. Mäkinen)
Harmaapäätikka (J. Halonen)
Sinipyrstö (A. Ruonakoski)
Mustakaularastas (J. Halonen)
Taigauunilintu (J. Halonen)
Pyrstötiainen (A. Ruonakoski)
Viitatiainen (I. Rautio)
Tikli (A. Ruonakoski)
Pikkusirkku (J. Honkola)

Kautta aikain ekopinnakisassa on havaittu 228 lajia.


Ekopinnakisan tulokset 2010

Henkilö Kunta Lajeja
1. Antti Ruonakoski Rovaniemi 163
2. Anssi Mäkinen Rovaniemi 144
3. Juhani Honkola Inari 123
4. Ari Leinonen Oulu 97
5. Timo J. Leppänen Enontekiö 95
6. Jorma V.A. Halonen Pello 93
7. Jouni Aikio Inari 79

Ekopinnakisan 2010 lopullinen tulostaulukko


Ekopinnakisan tulokset 2009

Henkilö Kunta Lajeja
1. Antti Ruonakoski Rovaniemi 155
2. Anssi Mäkinen Rovaniemi 131
3. Juhani Honkola Inari 129
4. Pirkka Aalto Kemijärvi 128
5. Ari Leinonen Oulu 127
6. Ilkka Rautio Rovaniemi 120
7. Jorma Niemelä Inari 99
8. Jorma V.A. Halonen Pello 91
9. Juhani Jalkanen Rovaniemi 81
10. Jouni Aikio Inari 74
11. Leena Muotka Rovaniemi / Utsjoki 67
12. Elina Seppänen Rovaniemi 66

Ekopinnakisan tulostaulukko 2009


Ekopinnakisan tulokset 2008

Henkilö Kunta Lajeja
1. Anssi Mäkinen Rovaniemi 157
2. Antti Ruonakoski Rovaniemi 151
3. Timo J. Leppänen Enontekiö 128
4. Juhani Honkola Inari 119
5. Jorma Niemelä Inari 103
6. Ilkka Rautio Rovaniemi 102
7. Jorma V.A. Halonen Pello 91
8. Viljo Ruokanen Rovaniemi 87
9. Jouni Aikio Inari 80
10. Juhani Jalkanen Rovaniemi 77
11. Elina Seppänen Rovaniemi 55
12. Anita Seppänen Rovaniemi 51

Ekopinnakisan tulokset 2007

Henkilö Kunta Lajeja
1. Anssi Mäkinen Rovaniemi 175
2. Juhani Honkola Inari 124
3. Pirkka Aalto Kemijärvi 106
4. Elina Seppänen Rovaniemi 88
5. Jorma V.A. Halonen Pello 87
6. Timo J. Leppänen Enontekiö 86
7. Jouni Aikio Inari 84

Ekopinnakisan tulokset 2006

Henkilö Kunta Lajeja
1. Anssi Mäkinen Rovaniemi 148
2. Juhani Honkola Inari 131
3. Pirkka Aalto Kemijärvi 95
4. Jorma V.A. Halonen Pello 81
5. Antti Ruonakoski Rovaniemi 80
6. Timo J. Leppänen Enontekiö 79
7. Jouni Aikio Inari 73

Ekopinnakilpailun säännöt

  1. HAVAINNOT
    1. Havainto on kelvollinen, kun välillä kotipiste–havainto–kotipiste on kuljettu ilman moottoriajoneuvoa. Täten kotipisteestä käsin (ikkunasta, pihalta ym.) tehdyt havainnot kelpaavat automaattisesti.
    2. Palatessa kotipisteeseen moottoriajoneuvolla havainnot ovat hyväksyttäviä ajoneuvon pysäköinnistä alkaen; sisällä käyntiä moottoriajoneuvomatkan ”nollaamiseksi” ei siis edellytetä.
    3. Jos moottoriajoneuvomatkalla kotipisteen ja moottoriajoneuvo-osuuden alun väli ja sama osuus palatessa on kuljettu ilman moottoriajoneuvoa, ovat moottoriajoneuvottoman osuuden havainnot kelvollisia, mikäli paluuosuus alkaa samasta pisteestä, mihin meno-osuus päättyi. Esim. linja-automatkalla kodin ja linja-autoaseman välinen kävelymatka mennessä ja tullessa.
    4. Vesistöjen ylitys lautalla sallittu.
    5. Ulkopuolinen apu sallittu; kisan säännöt eivät sido avustajaa.
  2. KOTIPISTE
    1. Kotipisteen on oltava päätoimisena pidetty asuinpaikka.
    2. Jos kisan aikana päätoiminen asuinpaikka muuttuu, vain niiden kotipisteiden havainnot kelpaavat, jotka ovat toimineet päätoimisena asuinpaikkana yhtäjaksoisesti vähintään 28 vrk (4 vko). Täten kaikki asumukset, jotka ovat toimineet päätoimisena asuinpaikkana määrätyn vähimmäisajan, kelpaavat: esim. työ- ja opiskeluasunnot, kesämökit jne. Aikaraja on takautuva, jonka ajalta havainnot kirjataan normaalisti: jos aikaraja ei täyty, havainnot kirjataan alkuperäisen kotipisteen mukaan. Jos aikaraja umpeutuu vasta vuoden vaihduttua, kirjataan havainnot kalenterivuoden edellyttämään kisaan.
    3. Kotipisteitä voi olla vain yksi kerrallaan. Jos kilpailija vuorottelee kahden pisteen välillä siten, ettei kumpaakaan voi sanoa toista enempää päätoimiseksi, kisaaja voi vapaasti valita, kumman ottaa kotipisteekseen.
    4. Kunkin kotipisteen havainnot on kirjattava omalle listalleen.
  3. HAVAINTOJEN KIRJAUS
    1. Kisassa on kaksi havaintojenkeruualueen mukaan määriteltyä sarjaa: Lapin lintutieteellinen yhdistys ja avoin; jälkimmäiseen kelpaavat havainnot niin Suomen muilta yhdistysalueilta kuin ulkomailtakin. Avoimeen sarjaan osallistuvan kotipisteen tulee sijaita Lapin lintutieteellisen yhdistyksen alueella.
    2. Kisa-aika on yksi kalenterivuosi.
    3. Havainnoista tulee kirjata ylös laji, havaintopaikka, päivämäärä ja liikuntamuoto. Havaintojen yhteyteen tulee kirjata myös kisaajan nimi ja kotipisteen osoite. Jos kotipisteitä on kisa-aikana useita, kaikkien osoitteet tulee kirjata, samoin kuin kotipisteiden muuttamispäivämäärät.