Tehostettu muutonseuranta

27.04.2019 - 28.04.2019 Koko päivän varaus

Kevätmuuton seurannan tehostamiseksi on LLY päättänyt järjestää yhteishavainnointiviikonlopun! Harrastajien toivotaan viikonlopun aikana erityisesti panostavan muuton seurantaan.

Takavuosien yhteishavainnointipäivistä poiketen tällä kertaa ei ole asetettu mitään ”vaatimuksia” havainnointiajan, eikä siis edes päivän suhteen, vaan ajan voi valita vapaasti kumpana päivänä tahansa. Havainnoida toki saa molempinakin päivinä tai vaikka kaksi vuorokautta putkeen! Myös kaikki muunlaisen retkeilyn tai vaikkapa terassilla loikoilun sivutuotteena tehdyt muuttohavainnot kannata kirjata Tiiraan.

Muuttoa voi tarkkailla missä tahansa paikassa, josta on esteetön näkymä ainakin etelän puolen ilmansuuntiin. Parhaita paikkoja ovat lintutornit, vaarojen/kallioiden laet, niemennokat, peltojen reunat… pääasia, että paikalta näkee kauas.

Muutonseuranta kannattaa aloittaa aamulla. Ihan varhaisimmat aamut ovat monesti vähän turhan viileitä, mutta jo seitsemään mennessä kannattaisi olla passissa. Esimerkiksi hanhet lähtevät Oulun eteläpuoleisilta levähdysalueiltaan liikkeelle aamuvarhaisella ja tavoittavat Rovaniemen korkeuden seitsemän aikoihin. Myös pienempien lintujen muutto on aamulla vilkkaimmillaan. Petolinnutkin saattavat liikkua yllättävän aktiivisesti jo aamulla. Kurjet sen sijaan yleensä odottelevat ilman lämpenemisen aikaansaamia nousevia ilmavirtauksia, eikä niitä oikeastaan koskaan näe ennen kymmentä. Kurkien muutto jatkuu monesti pitkälle iltapäivään, jopa iltaan. Myös esimerkiksi joutsenet muuttavat pitkin päivää. Eli jos sää on sopiva, kannattaa muutonseurantaa jatkaa vielä iltapäivällä/illalla.

Havainnot tulisi tallentaa Tiiraan. Kaikista linnuista kirjataan ylös määrä ja muuttosuunta, isoista linnuista ja petolinnuista olisi hyvä merkitä myös kellonaika ja mielellään ohituspuoli ja -etäisyys (+ =ohitti havainnoitsijan lentosuuntaan nähden oikealta – =ohitti vasemmalta. (+- päältä,  +/- läheltä, ++/– kaukaa, +++/— hyvin kaukaa).

Vaikka havainnointiajan valinta onkin vapaaehtoista, voisi suosituksena pitää klo.7.00-14.00. Jos edeltävä yö on tosi lämmin, kannattaa havaintopaikalla hakeutua jo pari tuntia aikaisemmin. Jos taas iltapäivällä vielä tuntuu vaikkapa kurkia muuttavan, kannattaa havainnointia tietenkin jatkaa, jos vaan intoa ja voimia riittää.

Muutonseuraamisiin!!