Uusin lintutilanne
(koonnut Pirkka Aalto)

2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
2002
2001
2000
1999
1998

Lintutilanne Suomessa

 

 

LAPIN LINTUTILANNEKATSAUKSET 2005

Pirkka Aalto

| Tammi | Helmi | Maalis | Huhti | Touko | Kesä | Elo | Syys | Loka | Marras | Joulu |

 

18.01.2005

Lapin kaamos on pikkuhiljaa hiipumassa, ja valo alkaa riittää jo pidempääkin linturetkeä varten. Jouluaika ja vuodenvaihde ovat toki olleet linnustollisesti varsin hiljaista aikaa, ja pääosa havainnoista lienee tehty mukavasti kotioloissa omalta lintulaudalta käsin. Merkittävimpiä viime päivien pihalintuja ovat olleet mm. Ivalon Salmenrannan huikeat 60 keltasirkkua, joka on alueen ennätys ja varmaan koko toimialueemme suurimpia talviparvia. Yhteensä Ivalon-Akujärven alueella on arvioitu talvehtivan n.75 keltasirkkua, kun esim. Enontekiöltä löytyi talvilintulaskennassa vain yksi lajin edustaja - joka oli samalla ensimmäinen Hetan laskentareitillä nähty keltasirkku. Harvinaisempia pihavieraita ovat olleet myös Kittilän Alakylässä talvehtiva peippo ja Sallassa viihtyvä järripeippo, Rovaniemen Lapinrinteentiellä havaittu kuusitiainen ja Tievakadun maisemissa seikkaileva fasaanipariskunta sekä Sodankylässä uudenvuodenpäivänä nähty pikkuvarpunen. Tosin Rovaniemellä Rantavitikan Heinämiehentiellä pikkuvarpusia kuuluu liikuskelevan peräti 10 linnun verran.

Vuodenvaihteen vesilintuhavaintoja ovat olleet ainakin Enontekiön Periläkoskella ja Näkkäläjoella sekä Kemijärvellä havaitut sinisorsat sekä Rovaniemen Olkkakoskella nähty telkkä. Kanalinnuista teeriparvi yllätti Enontekiön Ylikyrössä asti lomailleen lintumiehen, ja kiirunoita on puolestaan kaivettu esiin mm. Inarin Kiilopäältä ja Kolarista Ylläksen Varkaankurun yläpäästä. Pohjoisimpia petohavaintoja edustavat Utsjoen Kaamasmukan ja Sodankylän Sattasen kanahaukat, Enontekiön Leppäjärven kotka ja Ivalon Salmenrannan varpuspöllö. Pohjoisimmat harmaapäätikat viihtyvät puolestaan edelleen Inarissa, Ivalon Salmenrannassa, Enontekiön Leppäjärvessä ja Hetassa, joista jälkimmäisessä paikassa liikuskelee kaksikin eri lintua. Myös mm. sekä Sodankylässä että Sallassa viihtyy ruokinnoilla edelleen ainakin viisi eri harmaapäätikkaa. Myös muutamia pikkutikkoja ja palokärkiä on havaittu Inaria myöten. Kesykyyhkyjä eli tuttavallisemmin puluja on havaittu normaalin levinneisyysalueensa ulkopuolella Sallassa ja Kemijärvellä. Ivalon talvilintulaskennassa löytyi tällä kertaa kuusi ja Pellon vastaavassa 15 pulua.

Marjalinnuista muutamia tilhiä ilmoiteltiin vielä joulun alla ainakin Rovaniemeltä ja Utsjoen Aittijoelta. Käpylintuja sen sijaan on metsissä edelleen runsaasti - ja etenkin Etelä- ja Keski-Lapissa on pikkukäpylintujen joukosta löytynyt varsin helposti myös kirjosiipikäpylintuja. Urpiaiset ovat puolestaan olleet hyvin vähissä, mutta ainakin Inarin Partakossa on määritetty muutamia tundraurpiaisiakin. Muita vuodenvaihteessa havaittuja vähälukuisia talvilintujamme ovat olleet mm. Ranualla piipahtanut puukiipijä ja Rovaniemen Ounasvaaralla viihtyvät töyhtötiaiset. Vuoden toistaiseksi erikoisin lintuhavainto ilmoitettiin Sallan Sarvivaarasta, jossa matkasi uudenvuodenpäivänä kohti etelää "lokkilintu, jolla oli pitkä pyrstöjouhi"?!

15.02.2005

Lapissa kevätaurinko paistaa jo ylitse runsaslumisten lakeuksien ja ainakin varpuset ja monet tiaiset ovat jo aloittaneet laulukautensa ja tikatkin rummuttelevat sähkötolppia ja kelojen runkoja - kevät siis lähestyy! Tämän kevään ensimmäisiä muuttolintuja alueellamme olivat mitä ilmeisimmin Sodankylän Porttipahdalla 30.1. ja Kemijärven Kallaanvaarassa 2.2. havaitut taviokuurnat. Näiden lisäksi taviokuurnasta on tehty havaintoja Ivalon Korterannassa, mutta nämä havainnot koskevat alueella ruokintapaikan turvin talvehtinutta lintua. Sekä Ivalossa että Kilpisjärvellä on helmikuun puolella havaittu jo pulmusiakin, mutta nuo linnut taas ovat todennäköisesti viettäneet talvensa Norjan puolella. Ilmeisesti lauhojen säiden sisämaahan houkuttelemissa parvissa oli Ivalossa (7.2.) 20-30 ja Kilpisjärvellä (2.2.) kymmenkunta lintua. Pulmusten ohella helmikuun alun yllättävimpiin "muuttolintuhavaintoihin" kuuluu Kemijärvelle jostakin - ties mistä - ilmaantunut merimetso. Ensimmäisen kerran tämä vanha merimetso havaittiin Kaisansalmen sulalla 3.2., minkä jälkeen linnun on nähty kalastelevan myös Kalkonniemen piilopadolla.

Rovaniemen seudulla tammi-helmikuun vaihteen iloisin lintuyllätys oli Niskanperän pelloille 31.1. ilmaantunut lapinpöllö. Myyräpaistia peltoaukealta väijynyt iso pöllö oli mieluisaa nähtävää monille alueen lintuharrastajille. Huuhkaja on puolestaan näyttäytynyt kahdessakin paikassa: 22.1. Rovaniemen mlk:n Käyrämössä ja 4.2. Kemijärven Soppelassa. Toki myös pienempiä pöllöjä on ollut havaittavissa - alkaahan pöllöjen soidinaika jo olla käsillä. Helmipöllön puputusta on kuultu Ivaloa myöten ja samalta kylältä on kuulunut havaintoja myös muutamista varpuspöllöistä. Inarin Lapin kevättalvista petolintulistaa komistavat entisestään alueella havaitut tunturihaukat.

Muutamia tilhiä on havaittu edelleen ainakin Rovaniemellä, Sodankylässä ja Kittilän Alakylässä. Marjalintujen ohella myös urpiaiset ovat olleet tänä talvena lähes kateissa. Esimerkiksi Sodankylän alueelta tuli lintuharrastajien tietoon joulu- ja tammikuulta vain yksi ainoa urpiaishavainto. Käpylintuja sen sijaan on maastossa erityisen paljon, ja pikkukäpylintuparvista löytää aika ajoin myös eksoottisempia kirjosiipikäpylintuja. Käpylinnuthan ovat aikaisia pesijöitä, eli noilla lajeilla pesimätouhut ovat jo täydessä käynnissä. Käpylintujen ohella koskikarat vaikuttavat sellaisilta linnuilta, joita ajoittain kylmätkin kevättalven kelit eivät pahemmin säikäytä. Vaikka pakkanen paukkuisi välillä rajustikin, kuuluu purovarsilta karojen pirteää laulua noiden "avantouimarien" juhlistaessa päivien pidentymistä. Enimmillään karoja on laskettu Inarin Juutuan Jurmukoskesta, jossa polskutteli vastikään 13 lintua.

Tammi-helmikuun vaiheessa alueellamme sinnitelleistä satunnaistalvehtijoista kuusitiainen on viihtynyt edelleen Rovaniemellä, töyhtötiainen Ranualla, räkättirastas Sodankylässä, peippo Kittilän Alakylässä ja järripeipponaaras Sallan Salmivaarassa. Yllättäen Salmivaaran järrinaaras sai 10.2. seuraansa myös komean koirasjärrin! Harmaapäätikkoja on tietenkin edelleenkin siellä täällä; mm. Sallassa 5 ja Sodankylässä n. 20. Epäilemättä koko Suomen pohjoisin harmaapäätikkahavainto tehtiin 21.1., jolloin naarastikka näyttäytyi Tenovarressa Utsjoen Alakönkäällä!

01.03.2005

Lapin helmikuu toi esiin jo ensimmäiset selvät kevään merkit. Tiaiset, varpuset, viherpeipot ym. aloittivat laulukautensa, tikat rummutuksensa ja ainakin helmipöllöt puputuksensa. Helmipöllöjä onkin kuultu harvakseltaan eri puolilla Lappia, mutta muista soidintavista pöllöistä ei havaintoja ole vielä saatu. Vaikuttaisi siis siltä, ettei tänäkään vuonna koeta mitään kovin erikoista pöllövuotta. Kevään merkkeinä myös taviokuurnia on saapunut metsiin mm. Sallaan, Kemijärvelle, Sodankylään, Rovaniemen seudulle, Pelloon ja Utsjoelle, ja pohjoiseen matkaavia merikotkiakin on näkynyt ainakin 23.2. Savukoskella ja 27.2. Rovaniemen seudulla.

Lapin helmikuu toi mukanaan myös muutamia suuren luokan yllätyksiä alueen lintuharrastajille. Yksi viime viikkojen mielenkiintoisimmista havainnoista oli biologian lehtori Jorma Halosen vapaatunnin linturetkellään 16.2. Pellon Jolmanpäässä näkemä valkoselkätikka. Koko maassamme vähälukuinen ja uhanalainen kaskikoivikoiden koputtelija on Lapissa suuren luokan harvinaisuus. Samoissa pihapiireissä missä valkoselkätikka nyt piipahti oli talven mittaan havaittu mm. pikku- ja harmaapäätikat sekä muutamia pikkuvarpusia.

Valkoselkätikkanaaras ei jäänyt kuitenkaan ainoaksi yllättäjäksi, sillä myös Jäämeren suunnasta on saatu alueellemme lintuvieraita. Inarinjärven Hirvinuorasta otettiin 20.2. järven jäältä hoitoon koko maassamme huippuharvinainen lunni, tässä tapauksessa vielä vanha lintu, ja 16.2. löytyi Inarin Sevettijärven Taimenlammelta pikkuruokki - tosin sen kohtaloksi oli koitunut joutua jonkin petolinnun tappamaksi.
Harmaapäätikkoja ja varpuspöllöjä on viime vuosien tapaan havaittu pihapiireissä eri puolilla laajaa aluettamme, ja yksi koko Pohjolan pohjoisimmista palokärjistäkin on jälleen aloittanut rummuttelunsa Utsjoen Aittijoella Tenojoen Norjan puoleisella rannalla. Uusia talvehtivia sinisorsia on löytynyt Enontekiön Näkkälästä, Ranuan Penämönjoelta ja Rovaniemen maalaiskunnan puolelta Perunkajärvi-Suopajärvi-Patokoski -reitiltä, ja myös Kemijärvellä talvehtinut sinisorsa on edelleen hyvävoimaisensa paikalla odottelemassa kevään saapumista.

22.03.2005

Kevät on edistynyt Lapissa hitaasti mutta varmasti. Muuttolinnuista taviokuurnat ovat levittäytyneet koko alueellemme Inarin ja Enontekiön Lappia myöten ja esim. Ivalon Salmenrannassa nähtiin 18.3. jo 35 kuurnan parvi. Myös pohjoista kohti suunnistavia maa- ja merikotkia sekä kanahaukkoja on nähty monin paikoin. Pohjois-Lapissa tänä keväänä tehtyjen pulmushavaintojen listaan saatiin taas jatkoa kun Ivalon Mukanperänsaaressa havaittiin 8.3. kaksi pientä pulmusparvea. Mielenkiintoisia varhaisia muuttolintuhavaintoja ovat olleet 4.3. Rovaniemen Pöykkölässä havaittu mustavaris ja 13. sekä 17.3. Ivalossa lennellyt piekana. Käsittämättömän aikaisin aivan liian pohjoiseen eksynyt uskalikko oli puolestaan 18.2. Muonion Kihlangista ilmoitettu hiirihaukka.

Maaliskuinen kevätaurinko on saanut lintuharrastajat ja monet muutkin linnuista ja luonnosta kiinnostuneet liikkeelle, minkä seurauksena on tehty lukuisia havaintoja mm. pikku-, pohjan- ja harmaapäätikoista sekä palokärjistä. Muutamia tilhiä on havaittu kuun aikana ainakin Rovaniemellä, Sodankylässä, Pellossa, Inarissa ja Kemijärvellä, ja myös yksinäinen räkättirastas sinnittelee edelleen Sodankylässä. Muista satunnaistalvehtijoista Sallan Salmivaaran järripeippo ja Kittilän Alakylän peippo näyttävät selviävän talven yli. Samoin Enontekiön Hetassa ja Inarin kirkonkylällä asti talvehtineet keltasirkut ovat olleet edelleen hyvävoimaisina paikalla - kuten myös Ivalon Salmenrannassa talvehtinut suurparvi, josta on edelleen laskettu enimmillään 42 keltasirkkua. Mutta mistä lienee olivat tulossa ja mihin menossa 15.3. Enontekiön Peltovuomassa havaitut kaksi nokkavarpusta?

Kauan kaivattuja urpiaisia on alkanut viimeinkin näkyä sekä yksittäin että pikkuparvissa, ja 16.3. nähtiin Inarin Siggavuonossa myös 10 tundraurpiaisen parvi. Sen sijaan erittäin runsaina esiintyvistä pikkukäpylinnuista on jouduttu viime päivinä jopa varoittelemaan alueemme sanomalehdissä, sillä tienvarsilla soraa nokkivat käpylinnut eivät osaa tarpeeksi pelätä autoja, ja ne joutuvat helposti varomattomien autoilijoiden yliajamiksi. Pikkukäpylintujen lisäksi ainakin Itä-Lapissa, kuten Sallan Tuntsalla, on havaittu runsaasti kirjosiipikäpylintujakin. Rovaniemen ympäristössä ovat autoilijoita hämmästyttäneet käpylintujen ohella myös tienvarsipuissa ruokailevat riekot. Pöllötilanne vaikuttaa edelleenkin heikolta - vain muutamia helmipöllöjä on kuultu ja Lapin lintuharrastajien sähköpostilistalle on ilmoitettu maaliskuulta vain yksi hiiripöllöhavainto Savukoskelta. Tunturipöllö sentään ilahdutti 1.3. Enontekiön Käsivarressa ja tunturihaukka seuraavana päivänä Sodankylän Kiilopäällä.

05.04.2005

Kevät on edennyt Lapissa aimo harppauksin. Siitä kertoo mm. se, että kaikki kevään tulosta kertyvän lorun linnut - kiuru, peipponen, västäräkki ja pääskynen - on jo havaittu alueellamme!! Useita uusia muuttajia on siis saapunut Lappiin ja säät ovatkin olleet keväisiä eli lämpimiä ja aurinkoisia. Lasten lorun lintujen "perinteinen" tulojärjestys ei pitänyt meillä tänäkään vuonna paikkaansa, sillä ensimmäisenä lajeista havaittiin västäräkki 30.3. Rovaniemen Ounasvaaralla. Seuraavana päivänä eli 31.3. nähtiin ensimmäinen peippo Pellon Konttajärvellä ja 2.4. alkoivat peipot yleistyä alueellamme oikein toden teolla. Sitten tuli jymy-yllätys kun haarapääsky ilmaantui Ranuan Piittisjärvelle jo 3.4. ja vasta listan viimeisenä löytyivät ensimmäiset kiurut 4.4. Pellon Poikkihaasta.

Yksi perinteisistä Lapin kevätkauden avaajista eli laulujoutsen ennätti sentään alueellemme jo ennen noita lintulorun lajeja, sillä ensimmäiset kolme joutsenta saapuivat Inarin Paatsjokivarteen jo 22.3. Tämän jälkeen kansallislintujamme onkin tavattu eri puolilla aluettamme aina Enontekiön Hettaa ja Utsjoen Mantokoskea myöten. Myös telkkiä ja sinisorsia on alkanut saapua alueellemme. Ensimmäinen muuttajiksi kirjattu telkkäpari havaittiin Rovaniemen Vaaralassa 24.3. ja sinisorsapari Rovaniemen Suutarinkorvalla 25.3. Samoin harmaalokkeja alkoi näkyä 24.3., jolloin ensimmäiset pikkuparvet havaittiin Kolarin Äkäslompolossa ja Posion Pölkkyjärvellä. Jo seuraavana päivänä nähtiin Sodankylän Peurasuvannossa merilokki ja 27.3. Lokalla vieraili isolokkikin. Isolokin seurana Kelavaaran kalanperkeillä ruokaili tuolloin 8 harmaa- ja 2 merilokkia, 4 merikotkaa, 11 korppia ja 2 varista. Isolokin ohella mahtoi kohti Jäämerta olla matkalla 26.3. Kemijärven Mäntyvaarassa viitostien laidalla ja välillä keskellä tietäkin tepastellut meriharakka!

Pikkulinnuista viherpeippoja tuntuu olevan jo joka paikassa ja myös urpiaisia ja tundraurpiaisia on alkanut näkyä sekä yksittäin että pikkuparvissa. Samoin pulmusista on saatu joitakin lisähavaintoja eri puolilta aluettamme. Runsaasti ihmetystä ovat puolestaan aiheuttaneet piharuokinnoille ilmaantuneet taviokuurnat, joita kuuluu olevan runsaasti ainakin Enontekiöllä ja muuallakin Pohjois-Lapissa. Kirjosiipikäpylintuhavaintojakin on edelleen saatu etenkin eri puolilta Itä-Lappia. Kevään ensimmäinen vihervarpunen havaittiin 2.4. Rovaniemen Ounasvaaralla ja samana päivänä ilmaantui poikkeuksellisen aikainen punarinta Enontekiön Hettaan. Poikkeuksellisen aikaisin poikkeuksellisen pohjoiseen eksyi myös 31.3. Inarin Törmäsessä havaittu sepelkyyhky.

Kevään ensimmäiset mustarastaat havaittiin 29.3. Muonion Sammakko-ojalla ja Sallan Naruskassa, jonka jälkeen laji on ilmoitettu ainakin Ylitornion Raanujärveltä. Naakat taas saapuivat Rovaniemen Mäntyvaaraan 27.3. peräti kuuden linnun voimin, minkä jälkeen lajista on tehty havaintoja myös Sodankylässä, Pello Mustimaalla, Rovaniemen mlk:n Vanttauskoskella ja Kittilän Raattamassa. Rovaniemen rautatieaseman luona on naakkaparin nähty kantavan jopa pesäaineksia. Mustista linnuista mustavariksia on puolestaan havaittu ainakin Kolarin Rautuvaarassa ja Rovaniemen Mäntyvaarassa.

Pöllöretkillä on eri puolilla aluettamme päästy kuulemaan joitakin helmi- ja varpuspöllöjä Esimerkiksi Pellon perinteisessä pöllötakseerauksessa kuultiin 25.-26.3. viisi puputtavaa helmipöllöä ja yksi viheltelevä varpuspöllö. Myös huuhkajan huhuilu on kantautunut pöllöretkeilijän korviin Ylitornion ja Pellon rajamaastossa. Hiiripöllöstä on tehty tuore havainto Sodankylän Pomokairassa ja tunturipöllö puolestaan näyttäytyi 21.3. Sodankylässä UKK-puistossa. Kevään myötä ovat harmaapäätikat alkaneet vetäytyä pois ruokinnoilta ja Ivalon Saarineitamon-Salmenrannan alueella on saatu kuunnella jopa harmaapäätikkakoiraan soidinhuutoa!

12.04.2005

Muuttolintujen tulo Lappiin on jatkunut vilkkaana, ja lukuisia uusia lajeja on taas saapunut alueellemme. Viime päivien näkyvimpiä ja kuuluvimpia lintuja ovat olleet peipot, joita on nähty enimmillään jopa sadan yksilön parvissa. Samoin vihervarpuset ovat kovaa vauhtia yleistymässä. Myös pulmusmuutto on vilkastunut ja maanantaina Rovaniemen Arktikumilla pyöriskeli jo yli 500 pulmusen parvi. Pulmusten, peippojen ja vihervarpusten ohella mm. joutsenia, keltasirkkuja, naakkoja, mustavariksia ja mustarastaita on nähty jo koko alueellamme aivan pohjoisinta Lappia myöten. Myös kottaraisista on tehty puolenkymmentä havaintoa, joista pohjoisin Utsjoen Rovisuvannosta asti, ja ensimmäiset järripeipotkin on jo nähty Etelä- ja Keski-Lapissa. Kevään toinen ja kolmas västäräkki keikuttelivat 5.4. pyrstöjään Kolarissa.

Kahlaajista töyhtöhyyppiä on alkanut näkyä pelloilla ja tienvarsilla eri puolilla Etelä- ja Keski-Lappia ja jopa Ivalossa nähtiin 8.4. kaksi hyyppää. Ensimmäinen kuovi taas havaittiin Kolarissa jo 5.4. Harmaalokit ovat yleistyneet etenkin kaupungeissamme eli Rovaniemellä ja Kemijärvellä, mutta myös kaupunkien ulkopuolelta on tehty havaintoja etenkin muuttavista lokeista. Harvinaisemmasta päästä kevätmuuttajia ovat olleet 4.4. Ranuan Penämöstä ilmoitettu virtavästäräkki ja 7.4. Rovaniemen Valajaskoskella nähty kanadanhanhi sekä samana päivänä Ranuan Nuuppaalle ilmaantunut valokuvaajillekin komeillut turkinkyyhky. Sodankylän kautta aikojen ensimmäinen kangaskiuru näyttäytyi 8.4. Kelujärvellä, ja suuri yllätys oli myös peräti 11 nokkavarpusen parven ilmaantuminen 10.4. Kolarin Ruonajärvelle.

Rovaniemeläiset lintuharrastajat ovat olleet aktiivisesti maastossa ja keväälle uusina muuttajina on kirjattu mm. metsähanhi 5.4. kauppatorilla, varpushaukka 6.4. Katajarannassa sekä kivitasku 7.4. ja isolepinkäinen 10.4. Alakorkalossa. Muita viime päivien tulijoita ovat olleet räkättirastas 5.4. Kolarin Kallioniemessä, ampuhaukka 7.4. Sodankylässä, lehtokurppa 8.4. Kittilän Kaukosessa ja pajusirkku 9.4. Kittilässä. Seuraavana päivänä eli 10.4. nähtiin pajusirkku jo Sodankylän Peurasuvannossakin.

Muista viime päivien lintuhavainnoista mainittakoon Rovaniemen mlk:n Viirinkylässä huhuillut huuhkaja, ja saman lajin edustaja näyttäytyi sunnuntaiyönä myös Ylitornion Aavasaksalla. Lapinpöllö ilahdutti linturetkeläisiä 9.4. Sodankylän Torvisessa ja myös Sallan itäosissa on tehty muutamia lapinpöllöhavaintoja. Joitakin puputtavia helmipöllöjäkin on edelleen kuultu. Taviokuurnia vierailee edelleen ruokintapaikoilla ainakin eri puolilla Inaria ja Enontekiötä, ja Ivalon Salmenrannassa piipahti 5.4. harvinaisen pohjoiseen eksynyt puukiipijä.

19.04.2005

Muuttolintujen tulo on jatkunut vilkkaana ja etenkin rovaniemeläisiä lintuharrastajia on hemmoteltu useilla harvinaisuuksillakin. Harvinaisuussuma alkoi 12.4. Rovaniemen maalaiskunnan Vaattunkikönkäällä, jossa Lapin lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Ismo Kreivi näki vaimonsa Päivin kanssa nuoren arokotkan suuntaavan kohti Rovaniemeä. Seuraavan päivän yllätys oli Antti Ruonakosken Arktikumilta löytämä mustaleppälintunaaras, ja päivää myöhemmin Anttia lykästi jälleen, sillä arokotka näyttäytyi nyt Niskanperällä! Vielä kun listaan lisää Jängislahdella muutaman päivän ajan viihtyneen tunturikiurun, Niskanperällä havaitut kaksi hiiripöllöä ja kirkon ristillä useampana päivänä istuskelleen muuttohaukan sekä kaikki muut Rovaniemen seudulle viime päivinä saapuneet muuttajat, niin katsottavaa on ollut - ja paljon. Alueella on havaittu myös seuraavat Lapin keväälle uudet tulijat: 11.4. niittykirvinen Jängislahdella, 12.4. vuorihemppo Jängislahdella ja hippiäinen Vaattungissa, 13.4. isokoskelo Ylinammassa, 14.4. merimetso Mäntyvaarassa ja naurulokki ja tavi Suutarinkorvassa, 15.4. kalalokki ja nokikana Ounaskoskella, kulorastas Korkalovaarassa, taivaanvuohi teollisuuskylässä, uivelo Valajaskoskella ja uuttukyyhky Arktikumilla, 16.4. tiltaltti Niskanperällä ja 17.4. sinisuohaukka Niskanperällä.

Pohjoisempana Lapissa kevään tulo onkin ollut hillitympää. Joutsenten ohella on sulapaikoista alkanut kuitenkin löytyä myös sinisorsia ja telkkiä, ja maanteiden varsilla ja pihoilla näkyy tuon tuostakin pulmusia. Enontekiöllä on tehty havaintoja myös mm. töyhtöhyypästä, kottaraisista, vuorihempoista ja nokkavarpusesta. Punarinta ja rautiainen on nähty Kilpisjärvelläkin, ja patsastelipa kevään ensimmäinen harmaahaikarakin jo 17.4. Saarikoskella lähellä Kilpisjärveä. Lapin kevään ensimmäinen rautiainen havaittiin tosin Inarissa jo 10.4., ja västäräkkikin on jo ennättänyt Inarin Lappiin. Tuoreita havaintoja on Inarissa tehty myös mm. merimetsosta, merilokista ja metsähanhista.

Viime päivinä varsin näkyviä lajeja ovat olleet mm. isolepinkäiset, joiden päämuutto on ennättänyt jo Etelä-Lappiin. Myös mm. kottaraisista, mustarastaista ja sepelkyyhkyistä on tehty ilahduttavan runsaasti havaintoja eri puolilta aluettamme. Samoin kurkia on nähty yksittäin tai pikkuparvissa pitkin poikin Etelä- ja Keski-Lappia, ja pedoista ainakin tuulihaukat ovat jo yleistyneet alueemme eteläosissa. Naurulokit pelmahtivat kaupunkeihin menneellä viikolla, ja monin paikoin on nähty myös pohjoista kohti matkaavia merimetsoparvia. Rovaniemen kirkolla kulkijoita ihmetyttänyt muuttohaukka ei ollut kevään ensimmäinen, vaan ensimmäiset lajin edustajat nähtiin 14.4. Sallassa Oulangan kansallispuistossa ja Kemijärven silloilla. Muita viime päivien uusia tulijoita ovat olleet 16.4. Sodankylässä nähty selkälokki ja 17.4. Kemijärvelle ennättänyt merihanhi.

26.04.2005

Kylmä ilmavirtaus hyydytti muuttolintujen tulon joksikin aikaa, mutta viime päivinä kevät on taas harpannut aimo askeleen eteenpäin. Peippojen laulu raikaa jo Enontekiön korkeudella, ja västäräkkejäkin näkyy yleisesti Pohjois-Lappia myöten. Kylmien säiden vaikutuksesta keväälle uusia muuttajia saatiin viimeisen viikon aikana vain muutamia. Sepelrastas nähtiin Sallan Haukkalassa 19.4., peukaloinen ilmestyi Enontekiön Hettaan 22.4., lapinsirkku Inarin Mellanaavalle 23.4., pikkulokki Kemijärven silloille 24.4. ja jouhisorsapari Rovaniemen Kuolajoelle 24.4. Ennen kylmän jakson alkua ennätti kuitenkin kevään ensimmäinen kirjosieppo saapua Pellon Vuoksenkiin jo niinkin aikaisin kuin 16.4.

Metsähanhia on alkanut viime päivinä näkyä Pohjois-Lappia myöten, ja myös muuttavia kurkia näkee tuon tuostakin suunnistamassa kohti pohjoista. Myös sepelkyyhkyt, kuovit ja lokit ovat runsastuneet etenkin Etelä-Lapissa. Hyönteissyöjistä punarinnan laulua ja niittykirvisten kutsuääniä on myös kuultu jo monin paikoin. Lintutorneissa muuttolintujen tuloa seuranneita harrastajia ilahduttivat viikonloppuna myös monin paikoin havaitut merikotkat ja merimetsot.
Alueellisista pikkuharvinaisuuksista viimeiseen viikkoon mahtuvat myös 18.4. Ranuan Penämöjoessa havaitut kaksi kanadanhanhea, Rovaniemen Niskanperällä 24.4. lennellyt uuttukyyhky ja samana päivänä Sodankylässä ilahduttanut tunturikiuru sekä 25.4. Ranuan Impiöön ilmaantunut nokkavarpunen. Yksinäinen tikli puolestaan viivähti 13.4. alkaen useamman päivän ajan Ranuan kirkonkylällä. Jo kevään toinen harmaahaikara löysi tiensä Pohjois-Lappiin - nyt 25.4. Inarin Riutulaan.

Muista viime päivien havainnoista mainittakoon muutamin paikoin havaitut hiiripöllöt ja Sodankylän Torvisessa pitkään viihtynyt lapinpöllö. Muutamilla lajeilla pesimätouhutkin ovat jo hyvässä vauhdissa. Esimerkiksi Kemijärvellä ensimmäiset harmaalokit kököttävät jo pesissään, ja Sallassa kiireisin viherpeippo on hautonut jo toista viikkoa. Käpylinnuillahan pesimätouhut ovat jo ohi, ja iloisesti kilkattavia käpylintupoikueita liikuskeleekin pitkin poikin Lappia

10.05.2005

Lapin kevät on edennyt vaihtelevissa säissä - ja ainakin Pohjois-Lapissa on alkanut tuntua siltä, että kevät on tältä vuodelta kokonaan peruutettu. Sen verran masentavia jo reilun viikon jatkuneet jokapäiväiset lumisateet ovat alkaneet olla… Viimeiseen kahteen viikkoon mahtuu kuitenkin roppakaupalla uusia muuttajia, joista valtaosa on - niin kuin arvata saattaa - löytynyt alueemme eteläosista. Keväälle uusia ovat olleet mm Rovaniemen mustalintu 26.4., Rovaniemen silkkiuikut 1.5., Sodankylän heinätavit 4.5., Pellon kaakkuri 4.5., Rovaniemen tukkakoskelot 6.5., Pellon kuikka 6.5. ja Pellossa ja Rovaniemellä 7.5. havaitut lapasorsat. Vesilinnuista tukkasotkia, haapanoita ja kanadanhanhia on nähty sentään jo Enontekiön korkeudella ja jouhisorsia Ivalossa, ja ensimmäiset lyhytnokkahanhet havaittiin 30.4. Inarin Mellanaavalla ja Pikku-Petsamossa. Inarista on myös havainto kahdesta merihanhesta ja valkoposkihanhi puolestaan yllätti Tornien taistossa 7.5. Ylitornion Portimojärvellä. Uteliaita katselijoita keräsi puoleensa Niskanperän ja Kuolajokisuun välimaastossa muutaman päivän ajan haahuillut lyhytnokkahanhi. Sodankylän Peurasuvannossa taas muutti 26.4. pohjoista kohti pelottava ilmestys - eli mistä lie eläintarhasta karannut mustajoutsen. Kahlaajista kapustarinta näyttäytyi ensimmäisenä Rovaniemen mlk:n Niskanperällä 27.4. ja samana päivänä nähtiin Pellossa jo pari liroa. Pikkutylli ja jänkäkurppakin ennättivät Rovaniemen seudulle jo 28.4., tylli 29.4., valkoviklot 1.5., mustaviklot 5.5., rantasipi 5.5. ja punajalkaviklo 7.5. Ylitornion taistoporukka sai lajilistalleen jo suokukonkin.

Ensimmäiset kalasääsket saapuivat Niskanperälle ja Inarin Sarmijärvelle 26.4. ja seuraavana päivänä ilmaantui Inarin Mustolaan yllättävä lintuvieras - haarahaukka. BirdLifen tämän vuoden projektilaji, ruskosuohaukka, pyörähti puolestaan 30.4. Sodankylän jätärillä. Ensimmäiset suopöllöt liihottelivat Rovaniemen seudulle 29.4. Kevään toistaiseksi suurin yllätys on Savukoskella 26.4. alkaen oleillut mustaotsalepinkäinen - kaikkien aikojen toinen huhtikuinen havainto lajista Suomesta, ja vasta kolmas Lapissa havaittu lajin edustaja. Laajempaa ihmetystä aiheutti myös Kemijärvellä seikkaillut ilmeisestikin flavistinen tai muuten vaan "väärän värinen" vihervarpunen. Rovaniemen seudulle ennättäneitä kevään ensimmäisiä varpuslintuhavaintoja edustavat mm. metsäkirvinen 27.4., pensastasku 29.4., pohjansirkku 3.5. ja törmäpääsky 5.5. Kevään ensimmäinen laulurastas nähtiin puolestaan 27.4. Pellossa. Tunturikiuruista on tehty uusia havaintoja niin Rovaniemellä kuin Sodankylässä ja Inarissakin, mutta Pohjois-Lapin linnuista kaikkein eniten ovat viime päivinä olleet esillä sepelrastaat, joita on havaittu siellä täällä eri puolilla toimialuettamme. Pikkuharvinaisuuksista pähkinänakkeli näyttäytyi 5.5. Sodankylän Puolakkavaarassa ja turkinkyyhkyistä on tehty tuoreita havaintoja mm. Pelkosenniemellä, Kolarissa ja Rovaniemellä.

Viime lauantaina Tornien taistossa kilpaili alueellamme 10 joukkuetta. Kevään etenemisestä kertoi hyvin lajimäärän raju lasku etelästä pohjoiseen siirryttäessä. Eteläisimmissä torneissa Niskanperällä saatiin kasaan 69, Ylitornion Portimojärvellä 67 ja Pellon Pellojärvellä 60 lajia. Pelkosenniemen Arvosjoen lajimäärä oli 41, Sodankylän Peurasuvannon 32 ja Kolarin Äkäslompolon 31. Pohjoisimmissa torneissa Inarin Mielikköjärvellä, Inarin Kaamasessa ja Enontekiön Sotkajärvellä oltiin yksimielisiä siitä, että kevät on myöhässä - kaikissa kolmessa tornissa saatiin kasaan 22 lajia. Kaikkein arktisin paikka taisi kuitenkin olla Pelkosenniemen Sokanaavan torni, jossa lajimäärä jäi neljääntoista. Vaihtelevista lajimääristä huolimatta kaikissa tornissa koettiin jälleen mukavia hetkiä lintujen ja lintuharrastuksen parissa.

14.06.2005

Lapissakin on nyt kesä! Linnut laulavat innokkaasti ja monella lajilla myös pesimätouhut ovat jo pitkällä. Ensimmäisiä vesi- ja pikkulintupoikueitakin liikuskelee jo luonnossa. Kaikki muuttolintummekin ovat jo saapuneet - viimeisimpinä tulijoina ovat lintuharrastajia ilahduttaneet Inarin Neitiaavan pikkusirkku, Rovaniemen mlk:n Auttikönkään pikkusieppo ja Niskanperän kuovisirri, Kittilän turturikyyhky, Sodankylän merikihut sekä muutamin paikoin havaitut idän- ja lapinuunilinnut.

Tavallisten muuttolintujemme ohella on alueellemme eksynyt myös huikeita harvinaisuuksia. Sensaatiomaisesti saatiin Rovaniemellä ihmetellä vuorokauden sisään jopa kahta koko Suomelle uutta lajia, kun kaspiantylli ilmaantui ensin Niskanperän lintutornin edustalle ja seuraavana päivänä Arktikumilla näyttäytyi muuallakin Euroopassa viime viikkoina ennennäkemättömän runsaana esiintynyt aavikkotulkku. Lisätietoja noista huikeista havainnoista ja kuvia linnuista löytyy mm. osoitteesta www.bongariliitto.fi. Lisäksi mm. Pelkosenniemen Arvosjoella on viihtynyt jo pitkään kolme ruostesorsaa ja Kemijärven Juujärvellä harjalintu, Auttikönkäällä nähtiin pikkukiljukotka, Utsjoella isovesipääsky ja niin Auttikönkäällä kuin Kolarin Varkaankurussakin on havaittu virtavästäräkkejä.

Alkukesä on lintuharrastajalle vilkasta aikaa. Katseltavaa ja kuunneltavaa löytyy luonnosta läpi vuorokauden - varsinkin täällä missä aurinko pysyy jatkuvasti horisontin yläpuolella. Nyt kannattaakin kaivaa kiikarit esiin ja lähteä nauttimaan alkukesäisestä luonnosta - kuten viime viikot ovat osoittaneet, linturetkellä voi lähes mitä tahansa tulla vastaan!

09.08.2005

Loppukesä on hiljalleen muuttumassa syksyksi. Linturintamalla on ollut kuitenkin yllättävän hiljaista - johtuneeko siitä että lintuharrastajat ovat viime viikkoina keskittyneet muihin rientoihin kuten kalastamiseen ja hillanpoimintaan. Rovaniemen Ounasjokisuistossa ovat rengastajat kuitenkin aloitelleet muuttolintujen syyspyyntiä, ja monena aamuna ovat rengastusmäärät nousseet pitkälti toiselle sadalle. Kiitos tästä kuuluu etenkin voimakkaasti liikehtiville urpiaisille, mutta myös pajulintuja ja sirkkuja (kuten pohjan- ja pikkusirkkuja) on ollut liikkeellä.

Loppukesän ja alkusyksyn merkkejä on luettavissa kaikkialla. Pihapiirit vilisevät keltavästäräkkejä ja västäräkkejä ja Pohjois-Lapissa myös sinirintoja, marjapensaissa vierailee rastaita ja taivaalla kirmailee pääskyparvia. Maailman vaaroihin tottumattomat lintunuorukaiset toikkaroivat siellä täällä aiheuttaen mm. autoilijoille sydämentykytyksiä. Myös arktisten kahlaajien muutto on käynnissä ja ainakin Sodankylässä on havaittu jo kuovi- ja pikkusirrejäkin. Tyypillinen alkusyksyn vieras, harmaahaikara, piipahti Rovaniemellä 6.8. ja onpa kaupungin yllä nähty jo ensimmäiset etelää kohti suunnanneet kurkiauratkin.

Tuorein pikkuharvinaisuushavainto tulee Savukosken Kemihaarasta, jossa nähtiin 4.8. virtavästäräkkipoikue. Kemijärvellä taas on edelleen viihtynyt ennätysmäärä tiibetinhanhia - peräti 27 lintua, joukossaan kaksi jo vuosia alueella kesänsä viettänyttä hanhiristeymää. Keskikesän harvinaisuuksista mainittakoon mm. Posion Riisitunturilla ja Pelkosenniemen Pyhätunturilla laulaneet sinipyrstöt, Inarin Sarmijärvellä 29.7. lennellyt haarahaukka sekä Kemijärven Juujärvellä heinäkuulle asti viihtynyt harjalintu. Enontekiön Kilpisjärven harvinaisuuslistalle päätyivät heinäkuussa punavarpunen ja isosirri, ja alueella tehtiin pesintään viittaavat havainnot niin vuorihemposta kuin tunturikiurustakin!

23.08.2005

Luonnossa eletään nyt jonkinlaista loppukesän ja syksyn välitilaa. Päällisin puolin näyttäisi, ettei lintumaailmassa tapahdu juuri mitään, mutta todellisuus on toinen. Monella lajilla on syysmuutto jo täydessä käynnissä ja osalla se on jo ohi. Hämäävää on vain se, että näistä alkusyksyn muuttajista monet ovat yömuuttajia, joiden lähtöä lintuharrastajien on vaikea tarkkailla. Suurin osa lokeista, tiiroista, kahlaajista ja hyönteissyöjistä on kuitenkin jo jättänyt Lapin taakseen, ja joka yö lukemattomat siipiparit starttaavat kohti etelää. Aamuisin pusikot kuhisevatkin muuttomatkansa varrelle lepäilemään jääneitä pajulintuja, harmaasieppoja, sinirintoja ym., rantalietteillä kahlailee tyllejä ja lapinsirrejä, taivaalla kaartelee pääskyjä ja pihoilla vilisee västäräkkejä ja keltavästäräkkejä. Lintuharrastajia tämä syksyn vaihe ei kuitenkaan vielä oikein riemastuta, mutta lähipäivinä, kun ns. näkyvä muutto lähtee käyntiin, ja taivaalta voi löytää vaikkapa etelää kohti suuntaavia kurkiauroja tai petolintuja, on tilanne toinen…

Pajulintujen ja muiden hyönteissyöjien ohella ovat viime päivinä liikehtineet myös vihervarpuset ja urpiaiset, ja myös suuria järripeippoparvia on ilmoiteltu eri puolilta aluettamme. Pohjansirkkuja on liikuskellut etenkin Itä-Lapissa ja Rovaniemellä ovat linturengastajat puolestaan saaneet pyydyksiinsä useita pikkusirkkuja. Ilahduttava havainto on ollut Rovaniemen Ounaspaviljongilla yöpyvä monikymmenpäinen kottaraisparvi, ja myös Ylitornion Kuivakankaalla on nähty 130 kottaraisen parvi. Onkohan kottarainen pikkuhiljaa palaamassa Lappiin? Muita mukavia viime päivien havaintoja ovat olleet muutamin paikoin havaitut pähkinähakit ja Ylitornion Portimojärvellä havaittu ruskosuohaukkapariskunta. Poikkeuksellisen pohjoiseen olivat eksyneet Enontekiön Hetassa nähty töyhtötiainen ja Sodankylässä lennellyt nuolihaukka. Valtakunnallisiin pikkuharvinaisuuksiin kuuluvia tiibetinhanhia laskettiin viikonloppuna Kemijärveltä vielä 11 yksilön verran.

30.08.2005

Syksy etenee hitaasti, mutta varmasti. Vihervarpusia liikkuu kovasti eri puolilla Lappia, ja myös mm. pajulintuja, sinirintoja, leppälintuja, peippoja, järripeippoja, urpiaisia ja pajusirkkuja on näkynyt edelleen runsaasti Ylä-Lappia myöten. Viimeisiä lapintiiroja on havaittu vielä Enontekiön ja Inarin korkeudella, ja Ylläksen juurella nähtiin 25.8. käki ja tervapääskykin. Yllättävää kuitenkin oli syksyn ensimmäisten mustapääkerttujen ilmaantuminen Ivalon Salmenrantaan jo 28.8. Samana päivänä paikalla havaittiin myös kolme tiltalttia.

Niin ikään Inarin kunnan puolella havaittiin 26.8. kaksi alueellisesti yllättävää petolintuvierasta, kun Salmenrannassa nähtiin hiirihaukka ja Nauramajängällä nuolihaukka. Myös tavallisemmista petolintulajeistamme, kuten maa- ja merikotkista, varpus-, sinisuo-, ampu- ja muuttohaukoista, sääksistä sekä piekanoista on viime päivinä saatu havaintoja eri puolilta aluettamme, mikä kertoo petolintumuuton olevan pikkuhiljaa käynnistymässä.

Kemijärven tiibetinhanhet katosivat viime viikolla kesehtimispaikoiltaan jättäen jälkeensä vain yhden pahasti toista siipeään roikottavan linnun. Sodankylän Porttipahdalla taas tehtiin 22.8. havainto kuuden todennäköisen kiljuhanhen parvesta. Harmaahaikara piipahti 24.8. Utsjoen Luomusjärvillä ja reilua viikkoa aikaisemmin samanmoinen näyttäytyi Enontekiön Vuontisjärvessä. Tuoreita merimetsohavaintoja on ilmoiteltu ainakin eri puolilta Inaria sekä Kolarista ja Kemijärveltä.

Viime päivinä on Lapin lintuharrastajien sähköpostilistalla nähty mainintoja myös nokkos-, ohdake- ja neitoperhosista, suruvaipoista ja amiraaleista. Menossa onkin poikkeuksellisen mielenkiintoinen perhossyksy, jonka seurauksena monet eteläiset perhoslajit ovat vaeltaneet elävöittämään myös Lapin maisemia.

Ensi lauantaina 3.9. on Lapin lintutieteellisen yhdistyksen rengastuspäivä, jolloin lintuja rengastetaan Rovaniemen Jängislahdessa aamuviidestä noin puoleenpäivään. Tähän asti verkoista on tullut erityisesti urpiaisia, pajulintuja, ruokokerttusia, pajusirkkuja, lehtokerttuja, sinirintoja sekä "parhaina" pohjan- ja pikkusirkkuja, ja syksyn aikana paikalla on rengastettu jo yli 2000 lintuyksilöä. Lauantaina paikalle ovat tervetulleita kaikki joita linnut ja niiden rengastaminen kiinnostavat!

06.09.2005

Syksy etenee ja yhä enemmän muuttolintuja on liikekannalla. Viime päivinä on taivaalla nähty lukuisia etelää kohti suunnistavia kurkiparvia, ja myös mm. sepelkyyhkyillä ja monilla varpuslinnuilla, kuten järripeipoilla, vihervarpusilla ja urpiaisilla, on ollut liikettä nivelissään. Joillakin linnuilla on pesintä jäänyt kuitenkin viime tippaan. Kemijärven rautatieaseman räystäspääskyparilla oli vielä viikonloppuna poikaset pesässään, ja lähirannan härkälintuparin poikanen kuoriutui vasta elokuun loppupäivinä. Härkälintuparilla olikin kosolti huonoa onnea matkassaan, sillä vasta kesän 11 pesintäyritys onnistui veden korkeuden vaihteluiden ja pikkupetojen tuhottua aiemmat yritykset. Kemijärven härkälinnun ohella myös Rovaniemen Harjulammen silkkiuikkuparin poikasella näyttäisi tulevan melkoinen kiire ehtiä lentokykyiseksi ennen talven tuloa.

Ennätyksellinen punajalkahaukkainvaasio ulottui myös meidän alueellemme, sillä yksi nuori "vespari" piipahti 3.9. Kemijärven Isokylässä asti. Yhtä lailla harvinainen Lapin vieras oli Rovaniemen Jängislahden rengastuspaikalla 6.9. verkkoon lennähtänyt taigauunilintu. Jängislahdella onkin ollut vipinää pitkin syksyä, sillä paikalla on rengastettu jo kolmisentuhatta lintua. Viime päivinä ovat rengastusten pääosassa olleet sinirinnat, mutta myös mm. useita rautiaisia sekä jokunen lehto- ja mustapääkerttu sekä pikkusirkku on tupsahtanut verkkoihin rengastajia ilahduttamaan. Mustapääkerttuja on ollut liikkeellä muuallakin, sillä pelkästään Inarin alueella on havaittu syksyn mittaan jo neljä joululaulujen Sylviaa.

Helmipöllöt ovat aloittelemassa vaellustaan, ja Rovaniemen seudulla on rengastettu jo kolmisenkymmentä pöllöä. Myös hömötiaisia on ollut liikkeellä ainakin Itä-Lapissa. Ivalon Mellanaavalla saalisteli 31.8. peräti kaksi nuolihaukkaa ja seuraavina päivinä paikalla saatiin seurailla kahden eri muuttohaukan saalistelua. Ruskosuohaukka näyttäytyi 4.9. Jängislahdella, ja lehtokurpista on ilmoitettu havaintoja ainakin Kolarin Äkäslompolosta ja Inarista Lemmenjoen lähistöltä. Itä-Lapissa harvinainen pikkuvarpunen nähtiin 3.9. Kemijärven Isokylällä, ja seuraavana päivänä saatiin Kolarin Varkaankurussa ihailla komeaa virtavästäräkkikoirasta.

13.09.2005

Ruskan värit ovat valtaamassa koko Lappia ja ensimmäiset yöpakkasetkin on jo koettu. Tilhet ovat lähteneet liikkeelle ja Rovaniemellä on havaittu jo syksyn ensimmäinen pulmunen ja pyrstötiainen. Etenkin Rovaniemen Jängislahden rengastuspaikalla ja sen ympäristössä on ollut vipinää. Viikonloppuna hiekkakentiltä kirjattiin mm. kapustarintoja, kiuruja, niitty- ja lapinkirvisiä, kivitaskuja ja lapinsirkkuja, ja piipahtipa paikalla lauantaina kaksi tunturikiuruakin. Muita rengastusten ohessa havaittuja lajeja olivat mm. kolme varpushaukkaa, ampuhaukka, sääksi, pari haarapääskyä ja 23 kottaraista. Kapustarintojen ohella muita alueellamme sinnitteleviä kahlaajia edustavat ainakin viime päivinä havaitut lehtokurppa ja taivaanvuohi.

Viime viikkoina mediassakin kovasti esillä olleista merimetsoista on saatu tuoreita havaintoja ainakin Kemijärven silloilta, josta perjantaina nähtiin kuusi lintua, ja Inarin Juutuanvuonolta, jossa nähtiin viikolla jopa 30 linnun parvi. Kemijärven huippumyöhäinen härkälintupesintä on sekin herättänyt kiinnostusta. Viikonloppuna varmistui, että pariskunnalla onkin kaksi pientä poikasta, joiden varttumista nyt mielenkiinnolla seurataan.

Petolintuja on ollut viime päivinä liikkeellä enemmänkin. Hienoja hetkiä koettiin mm. lauantaina Inarin Kurupäässä, jossa nähtiin muuttohaukan ohella sekä maa- että merikotka. Myös parhailla lintuvesillä on nyt mukavasti katseltavaa sorsien kerääntyessä niille tankkaamaan muuttomatkaansa varten. Muita viime päivien lintuhavaintoja edustavat mm. Rovaniemen Kirkkolammella nähty pähkinähakki, Kemijärven Juujärvellä töllistellyt hiiripöllö ja myöhästelijöistä mainittakoon Rovaniemen Hirvaassa 10.9. havaittu kirjosieppo.

20.09.2005

Viime päivien suurin puheenaihe Lapin lintuharrastuspiireissä - kuten paljolti muuallakin Suomessa - on ollut poikkeuksellisen voimakas taigauunilintujen esiintyminen. Rovaniemen Jängislahdella 6.9. rengastettu lintu ei suinkaan jäänyt alueemme ainoaksi, vaan nyt noita Siperian taigametsien lintuja on havaittu myös 15.9. Kemijärven Särkikankaalla ja 17.9. sekä Ivalon Salmenrannassa että Rovaniemen Koskelankylässä.

Säät ovat edelleen olleet varsin lämpimiä, ja niinpä mm. haarapääskyjä lentelee vieläkin eri puolilla Etelä-Lappia. Sunnuntaina nähtiin Ylitorniolla vielä räystäs- ja tervapääskykin. Myös pajulintuja on edelleen nähty Ivaloa myöten, ja muista viivyttelijöistä mainittakoon mm. Salmenrannan lehtokerttu 14.9. ja Sodankylän harmaasieppo 15.9.

Alueemme vesistöistä löytyy edelleen runsaasti elämää. Merimetsoja on tavattu monin paikoin ja joutsenetkin ovat alkaneet saapua kerääntymisalueilleen. Järvillä ja jokivarsissa uiskentelee edelleen monenlaisia sorsalintuja, ja tavallisempien lajien seasta on viime päivinä voinut löytää mm. lapasotkia. Ylitornion Portimojärvellä taas uiskenteli sunnuntaina mm. 12 silkkiuikkua, kolme härkälintua ja nokikana. Rovaniemen maalaiskunnan puolelta on tehty muutama havainto itäisistä "tuhkaselkälokeista" ja myös kotoisen fuscus -nimirodun selkälokkeja on edelleen maisemissamme - ainakin Ranuan Simojärvellä.

Pimenevien iltojen ääniin kuuluu nyt punarintojen tiksuttelu ja yötaivaalta kantautuvat punakylkirastaiden sirahdukset. Rastaita - etenkin räkätti- ja punakylkirastaita - on myös kerääntynyt parviksi piha- ja puistonurmikoille ja pelloille. Myös närhet ovat alkaneet saapua pihapiireihin, ja niitä on nähty jopa pottumailla perunavarkaissa. Pähkinähakkejakin on näkynyt ainakin Sodankylässä. Ylitornion Kuivakankaan pelloilla oli sunnuntaina kuhinaa, kun siellä nähtiin meidän oloissamme harvinainen lintukertymä, johon kuului peräti 50 naakkaa, 40 kottaraista ja 90 sepelkyyhkyä. Salmenrannassakin nähtiin viikonloppuna 16 sepelkyyhkyn parvi. Muista kyyhkyhavainnoista mainittakoon syksyn mittaan eri puolilla aluettamme havaitut kesykyyhkyt eli tuttavallisemmin pulut, joita on nähty mm. Sallassa 17, Kemijärven kaupungilla 5, Isokylällä 1 ja Räisälässä 1 sekä Inarin Saariselällä 4. Alueemme tuoreimpia kahlaajahavaintoja edustavat Kemijärvellä havaitut lehtokurppa (16.9.), tylli (18.9.) ja pikkutylli (19.9.).

27.09.2005

Viime päivinä on Lapissa havaittu melkoisen voimakasta hanhimuuttoa. Esimerkiksi sunnuntaina sekä Kemijärven Kalkonniemessä että Juujärvellä muutti noin sadan todennäköisen metsähanhen parvi, jonka lisäksi nähtiin myös pienempiä hanhiparvia. Myös kurkia on näkynyt edelleen suuntaamassa kohti etelää. Merimetsoja on ilmoiteltu eri puolilta aluettamme ja valitettava tapaus oli yhden merimetson löytyminen kuolleena Kemijärven poikki kulkevan voimalinjan alta. Myös joutsenten kerääntyminen vesistöihimme jatkuu edelleen. Esimerkiksi maanantaina nähtiin Enontekiön Palojoensuun ja Kilpisjärven välillä bussin ikkunasta nelisensataa joutsenta.

Vaikka syksy on jo varsin pitkällä, on alueellamme nähty edelleen myös useita kahlaajia. Inarinjärven Ukonselällä muutti 24.9. noin 60 yksilön suosirriparvi, ja Sodankylän Lokan Korvasessa havaittiin 23.9. tundrakurmitsa. Inarin Pieran Marin jängällä nähtiin puolestaan 22.9. jänkäkurppa ja useita taivaanvuohia, ja Sodankylässä tehtiin 21.9. havainnot kapustarinnasta ja lehtokurpasta.

Syksyn linnuista tilhiä liikkuu pikkuparvissa siellä täällä ja ensimmäiset pyrstötiaisparvetkin ovat saapuneet alueellemme. Vaelluslinnuista myös isokäpylintuja on ollut liikkeellä ainakin Inarin Lapissa, ja onpa niiden seasta löytynyt muutamia kirjosiipikäpylintujakin. Harvinaisuuksista mainittakoon Pellon Jolmaputaalla 21.9. hämmästyttänyt kesy lyhytnokkahanhi ja Inarin kirkolla 24.9. nopeasti vilahtanut taiga- tai hippiäisuunilintu. Pitkään jatkunut lämmin syksy on näkynyt myös perhoshavainnoissa. Vielä 19.9. nähtiin Sodankylässä suruvaippa ja Kemijärvellä neitoperhonen ja 23.9. lenteli Sodankylän lentokentällä kolme nokkosperhosta. Ja ilmoitettiinpa Lapin lintuharrastajien sähköpostilistalle vastikään viisi Kolarissa tehtyä lepakkohavaintoakin.

04.10.2005

Lokakuun alun myötä alkanut leikkimielinen lokakuun pinnakisa on lisännyt roimasti retkeilyä ja havaintojen ilmoittamista alueellamme. Toisena aktivoijana ovat epäilemättä toimineet Lapin lintutieteellisen yhdistyksen upouudet nettisivut (www.lly.fi), joilta alueemme lintuhavainnot löytyvät nyt tuoreeltaan. Poikkeuksellisen leuto kuun alku onkin tuottanut monenlaisia mielenkiintoisia havaintoja eri puolilta Lappia.

Joutsenten kerääntyminen järville ja jokivarsille on jatkunut vilkkaana ja myös muita vesilintuja on kertynyt suurin määrin parhaille lintujärville. Esimerkiksi Enontekiön Sotkajärvellä on viihtynyt jälleen jopa tuhatkunta vesilintua. Viime päivinä on alueemme vesistöiltä ilmoitettu mm. useita merimetsoja sekä uivelo- ja mustalintuparvia. Puolisukeltajasorsiakin näkyy edelleen runsaasti. Ylitornion Meltosjärveltä on tuore havainto lapasorsasta ja Pellon Orajärveltä härkälinnusta ja Ylitornion Portimojärveltä laskettiin puolestaan 12 silkkiuikkua. Rovaniemen Harjulammen silkkiuikku- ja Kemijärven härkälintupoikue ovat nekin keränneet edelleen uteliaita silmäpareja. Lokeista merilokkeja on nähty ainakin Pellossa ja Kemijärvellä, selkälokki Kemijärvellä ja naurulokkeja Rovaniemellä. Kahlaajista Kemijärvellä havaittiin viikonloppuna lehtokurppa ja taivaanvuohi sekä muutamia suosirrejä ja tyllejä.

Pikkuharvinaisuuksista lyhytnokkahanhi viihtyy edelleen Pellossa - viimeisimmät havainnot linnusta on tehty kirkonkylän jalkapallokentällä! Merisirri puolestaan piipahti 28.9. Sodankylän Petkulassa ja merikihu 2.10. Sodankylän Kelujärvellä. Sodankylän Pomokairassa taas havaittiin 3.10. alueemme tämän syksyn viides taigauunilintu. Muita viimeisen viikon aikana havaittuja pikkuharvinaisuuksia ovat Kolarin Varkaankurussa 28.9. nähty virtavästäräkki ja samana päivänä Inarin Raja-Joosepissa piipahtanut harjalintu.

Katukuvassa hallitsevat nyt etenkin tilhet ja myös urpiais- ja tiaisparvia pyörähtelee siellä täällä. Marjalinnuista myös mustapääkerttuja on havaittu ainakin Ivalossa ja Kemijärvellä, ja taviokuurnastakin on saatu muuttohavainto Sodankylän Korvasesta. Pyrstötiaisvaelluskin näyttää olevan voimistumassa, sillä havaintoja noista viehättävistä höyhenpalloista on saatu eri puolilta Etelä- ja Keski-Lappia. Vielä pienempiä, vain noin viiden gramman painoisia höyhenpalleroita eli hippiäisiä on niin ikään ollut liikkeellä, samoin kuin puukiipijöitäkin. Myös västäräkkejä, niittykirvisiä, rautiaisia ja punarintoja tavataan yhä jonkin verran, samoin kuin peippoja ja järripeippojakin. Rastaiden muutto taas on ajoittain ollut vielä hyvinkin vilkasta. Ylitornion Kuivakankaalla ja Kainuunkylässä on nähty pitkälti yli sadan kottaraisen parvet ja Kuivakankaalla viihtyy edelleen Lapin oloissa harvinainen yli 50 naakan parvi. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna havaittuja myöhäisiä varpuslintuja edustavat mm. Rovaniemen Niskanperällä nähty törmäpääsky, Ylitornion Kainuunkylän haarapääsky ja Kolarin Äkäslompolossa ja Kemijärvellä havaitut sinirinnat.

Syksyn ensimmäiset harmaapäätikat ovat liikuskelleet Kolarissa ja Ivalon Salmenrannassa, ja pöllörintamalla viime päivien säväyttäjiä ovat olleet Rovaniemen Vaaralassa helmipöllöpyynnissä ollutta rengastajaa ilahduttaneet varpus- ja viirupöllö sekä Enontekiön Saarikoskella jälleen kerran viihtyvä hiiripöllö. Päiväpetolintuhavainnot ovat sen sijaan olleet edelleen vähissä. Toimialueellamme on havaittu myös hieman tavallisuudesta poikkeavaa lintumuuttoa, kun Pelkosenniemen Pyhäjärvellä lomakylän pihalla koko kesän tepastelleet ihmisiin leimautuneet metsähanhinuorukaiset pakattiin 28.9. laatikoihin ja ne siirtyivät talvehtimaan Ranuan eläinpuiston tiloihin. Sama kohtalo odottanee ennen pitkää myös Kemijärvellä liikuskelevaa siipirikkoa tiibetinhanhea. Syksyä on kuitenkin vielä pitkästi jäljellä, joten paljon mielenkiintoisia havaintoja on vielä luvassa ennen kuin talvi viimein saapuu Lappiin.

11.10.2005

Sää on jatkunut edelleen lämpimänä eikä esim. yöpakkasia ole vieläkään juuri ollut. Viime päivinä ovat liikkeellä olleet etenkin urpiaiset ja tilhet, joiden parvia tuntuu olevan vähän joka paikassa. Myös pyrstötiaisvaellus on jatkunut ilahduttavan vilkkaana, ja lajista on tehty havaintoja aina Inaria myöten. Samoin esim. tali-, sini- ja hömötiaiset ovat liikehtineet aktiivisesti, ja onpa tiaisparvista löytynyt varsin useita hippiäisiäkin. Käpylintujenkin liikehdintää on havaittu Utsjoella asti. Tilhien ja rastaiden ohella ovat marjapensaisiin saapuneet nyt myös ensimmäiset taviokuurnat.

Vesistöistämme on löytynyt edelleen runsaasti vesilintuja. Iso- ja tukkakoskeloiden ohella sinisorsia, haapanoita, taveja, tukkasotkia, telkkiä ja uiveloita näkyy yhä siellä täällä. Myös mm. kuikkia, merimetsoja, metsähanhia, lapasotkia, alleja ja pieniä mustalintuparvia on ilmoiteltu eri puolilta aluettamme. Tuoreimpia uikkuhavaintoja ovat Ranuan Roosinginjärven härkälintu ja Pellon Orajärven ja Sodankylän Kelujärven silkkiuikut. Toistaiseksi suurin joutsenmäärä - reilut 500 lintua - laskettiin viikonloppuna Kemijärven kaupungin ympäristöstä. Harvinainen syysvieras, lyhytnokkahanhi, viihtynee puolestaan edelleen Pellon pelloilla.

Harmaa- ja kalalokkien ohella on havaittu myös merilokkeja ja nuori naurulokkikin lenteli vielä 8.10. Kemijärvellä. Kahlaajista lehtokurppia on nähty edelleen yllättävänkin runsaasti eri puolilla aluettamme - viimeisen viikon aikana kurppia on ilmoitettu ainakin Kemijärveltä, Rovaniemeltä, Pelkosenniemeltä, Ranualta ja Muoniosta. Viimeisin suosirriparvi nähtiin puolestaan 6.10. Pellon Miekojärvellä. Yllättävämpiä vierailijoita olivat puolestaan Rovaniemen Tapionkylässä 5.10. havaittu meriharakka ja Sodankylän Korvasessa 10.10. muuttanut merisirri.

Hyönteissyöjistä esimerkiksi niittykirvisiä on havaittu edelleen ajankohtaan nähden runsaasti. Rovaniemen Jängislahdella nähtiin 6.10. peräti 17 kirvistä yhtä aikaa ilmassa. Myös viimeisiä västäräkkejä on nähty edelleen ainakin Pellossa ja Inarissa. Muista myöhästelijöistä mainittakoon Pellossa 4.10. havaittu kivitasku ja samana päivänä Inarin Juutuassa asti lennellyt haarapääsky. Muista varpuslinnuista on viimeisen viikon aikana havaittu mm. muutamia isolepinkäisiä ja lapinsirkkuja.

Petolinnuista mm. meri- ja maakotkat ovat ilahduttaneet havainnoitsijoitaan eri puolilla aluettamme. Tuoreimmat hiiripöllöhavainnot tulevat puolestaan Rovaniemeltä, Pellosta, Kolarista ja Sodankylästä. Myös harmaapäätikkahavaintoja on alkanut taas kertyä - aina Ivaloa ja Enontekiötä myöten.

25.10.2005

Viikonloppuna talvi saapui Lappiin. Poikkeuksellisen lämpimänä jatkunut syksy vaihtui äkisti yli kymmenen asteen yöpakkasiin ja päivälämpötilatkin painuivat pakkasen puolelle. Maanpintaa peittää nyt monin paikoin ohut lumiverho ja vesistötkin ovat hyvää vauhtia jäätymässä. Viimeisten kahden viikon aikana ehdittiin Lapin lintumaailmassa näkemään kuitenkin yhtä ja toista.

Vielä syyslomaviikolla löytyi Lapin järvistä mm. useita kuikkia, merimetsoja, haapanoita, taveja, tukkasotkia, mustalintuja, pilkkasiipiä ja alleja. Uiveloitakin laskettiin Ranuan Roosinginjärveltä enimmillään 85 kappaletta. Joutsenten kerääntyminen on jatkunut edelleen ja esim. 21.10. nähtiin Kemijärven kaupungin ympäristössä kuutisensataa joutsenta, joiden seuraan oli lyöttäytynyt myös pari metsähanhea. Lokeista harmaa-, meri- ja kalalokkeja paineli vielä 17.10. Inarinjärveä myöten, ja tuona samaisena päivänä Ukonselällä nähtiin nuori merikihukin. Nuoresta kihusta on tuore havainto myös Kolarin Ylläsjärveltä. Arktisten hanhien muutostakin päästiin alueellamme nauttimaan sen verran, että 13.-14.10. Utsjoen Patonivassa tepasteli niityllä kymmenen valkoposkihanhen parvi.

Pyrstötiaisten vaellus on jatkunut edelleen vilkkaana, ja lajista on tehty havaintoja Paistunturin erämaasta asti. Myös vaeltavia hömötiaisia on ollut liikkeellä Inarin erämaametsiä myöten. Puukiipijöitäkin tuntuu olevan metsissämme nyt totuttua enemmän. Mielenkiintoisia vaelluslintuja edustavat myös hiiripöllöt, joita niin ikään on havaittu monin paikoin. Tilhet ja rastaat tyhjensivät nopeasti alueemme marjapensaat, ja marjalintujen parvet ovatkin jo hyvää vauhtia siirtymässä muihin maisemiin. Myös jonkin verran taviokuurnia on ollut liikkeellä viime päivinä, ja tuoreimmat mustapääkerttuhavainnot tulevat Rovaniemeltä, Kemijärveltä, Kittilän Alakylästä ja Ivalon Salmenrannasta. Myöhäisimpien muuttajiemme eli pulmusten muutto on nyt täydessä käynnissä. Esimerkiksi 21.10. nähtiin Kemijärven Joutsijärvellä ja seuraavana päivänä Sallan Tuohikylässä 50 "pulmukaisen" parvet.

Viime viikkojen pikkuharvinaisuuksista mainittakoon Rovaniemen Jängislahdella 11.10. havaitut kolme vuorihemppoa, Kemijärven venestamassa 16.10. piipahtaneet kaksi tunturikiurua ja Kittilän Alakylässä 16.10. ja Kittilän kirkonkylällä 24.10. nähdyt pikkuvarpuset. Jäämeren vieraista mainittavin oli Inarinjärven Kasarinselällä 16.10. hetken aikaa uiskennellut pikkuruokki. Mielenkiintoisia viivyttelijöitä ovat puolestaan olleet mm. Kemijärven Särkikankaalla 21.10. vilahtanut laulurastas ja Inarinjärven Jolnivuonolla 22.10. havaittu västäräkki.

01.11.2005

Noin viikon verran kestänyt kylmä jakso vaihtui taas poikkeuksellisen lämpimiksi plussakeleiksi. Pakkaset hätyyttivät kuitenkin ison osan vesilinnuista ja monista muistakin alueellamme talven alkua odottavista siivekkäistä muuttomatkoilleen. Ainakin Rovaniemen ja Kemijärven sulilla viihtyy kuitenkin edelleen mm. lokkeja, telkkiä ja isokoskeloita, ja etenkin joutsenet tahtovat näköjään viettää mahdollisimman pitkään Suomessa. Lokakuun viimeisenä päivänä uiskenteli Kemijärven siltojen ympäristössä vielä yli 600 kansallislintuamme.

Kemijärvellä kesästä alkaen viihtynyt siipirikko tiibetinhanhi pyydystettiin sunnuntaina pois talven jaloista ja toimitettiin hoitoon Ranuan eläinpuistoon. Muita lokakuun loppupäivien pikkuharvinaisuuksia olivat mm. Kemijärven venesatamassa 25.10. havaitut neljä vuorihemppoa. Samalta päivältä ilmoitettiin Inarin Kirakkajärveltä havainto valkoselkätikasta.

Vaeltavista pyrstötiaisparvista on tehty edelleen havaintoja Etelä-Lapissa. Yksinäinen pähkinähakki viihtyy puolestaan Rovaniemen Pöykkölässä. Töyhtötiainen saapui vakioruokinnalleen Ounasvaaralle ja myös Posion Korouomalta on tuore havainto tästä alueellamme harvinaisesta tiaislajista. Korouomalta on kuulunut tuoreita havaintoja myös huuhkajasta ja harmaapäätikastakin.

Tilhet ja rastaat, kuten marjatkin, alkavat olla jo varsin vähissä, mutta marjalinnuista myös mustapääkertuista on tehty edelleen havaintoja ainakin Rovaniemellä ja Utsjoen Mantojärvellä. Pieniä pulmusparvia on nähty liikkeellä eri puolilla aluettamme, ja petolinnuista merikotkia nähtiin lokakuun loppupäivinä mm. Rovaniemen Ounasjokisuistossa, Kemijärven Kummunkylässä ja Inarin Toivoniemessä.

Lehtokurppia havaittiin vielä lokakuun lopussa ainakin Rovaniemen Rantavitikassa, Pöykkölässä, Paavalniemessä ja Korkalovaarassa. Niin ikään mielenkiintoinen Rovaniemeltä ilmoitettu myöhästelijä oli Kivitaipale-Narkaus -välillä 22.10. lennellyt haarapääsky. Seuraavana päivänä oli Sodankylässä vielä västäräkkikin. Poikkeuksellisen myöhäinen oli myös Inarin Toivoniemessä 27.10. havaittu pajusirkku.

15.11.2005

Marraskuu on jatkunut poikkeuksellisen lauhana, ja etenkin Etelä-Lapissa ovat lähes kaikki vesistöt edelleen sulana. Kansallislintumme laulujoutsenet ovat viihtyneet visusti Lapin maisemissa. Kemijärven kaupungin siltojen ympäristössä viettää yhä aikaansa peräti kuutisensataa joutsenta, ja myös Rovaniemen Ounasjokisuistossa on oleillut viitisenkymmentä joutsenta. Joutsenia lukuun ottamatta on vesistöissä ollut kuitenkin jo varsin hiljaista. Joitakin mustalintu- ja sinisorsaparvia, harmaalokkeja ja yksittäisiä tukka- ja isokoskeloita on sentään vielä ilmoiteltu etenkin alueemme eteläosista. Viimeisin pilkkasiipi havaittiin Kemijärvellä 5.11. ja kuikka Inarinjärvellä 8.11..

Myös marraskuu on tuonut alueellemme muutamia harvinaisuuksia. Jo syksyn toinen Inarinjärvelle eksynyt pikkuruokki havaittiin 6.11. Sarviniemen edustalla. Valitettavasti tämän linnun kohtaloksi koitui sukeltaminen kalaverkkoon. Yhtä lailla mielenkiintoinen Jäämeren vieras oli Rovaniemen keskustan yllä 3.11. lentänyt vanha merikihu. Saman havainnoitsijan Kolarin Ylläsjärvellä 23.10. valokuvaama kihu taas oli kuvien perusteella tunnistettavissa nuoreksi leveäpyrstökihuksi! Pohjoisiin vieraisiin kuului myös vuorihemppo, joka piipahti urpiaisten matkassa 13.11. Kemijärven silloilla. Harvinaisten lajien ohella myös muuten harvinaisia havaintoja on tehty. Todennäköisesti jakson kummallisin lintuhavainto tehtiin 10.11. aivan Rovaniemen keskustassa Urheilukadulla, jossa talvipukuinen riekko marssi muina miehinä sisään lemmikkieläinkauppaan!

Vaikka lämpötilat ovat etenkin Etelä-Lapissa pysytelleet lähes jatkuvasti plussan puolella, on lintujen ruokinta ollut toki monin paikoin käynnissä. Rovaniemen Ounasrinteen lintulautojen mielenkiintoisimpia vieraita ovat olleet ainakin kuusi- ja töyhtötiainen, ja viimeisen viikon ajan on Rovaniemen Jaatilassa viihtynyt turkinkyyhky. Mustarastaasta tehtiin havainto 5.11. Inarin Menesjärvellä, ja Ivalon Salmenrannan ruokinnalla taas ovat viime päivinä vierailleet mm. peippo ja muutama järripeippo. Järripeipoista on tosin saatu havaintoja etelämpääkin. Pikkulintujen perässä on monille lintulaudoille saapunut myös kutsumattomia vieraita - varpuspöllöjä, ja myös harmaapäätikkoja on ilmoiteltu taas monilta paikkakunnilta.

Pyrstötiaisvaellus on jatkunut vilkkaana myös marraskuun puolella ja puukiipijöitäkin on havaittu edelleen poikkeuksellisen paljon. Pohjoisin puukiipijähavainto tulee sekin Ivalon Salmenrannasta. Vaelluslinnuista myös käpytikkoja kuuluu olevan liikkeellä ainakin Enontekiön suunnassa. Muutamia kirjosiipikäpylintuja on havaittu ainakin Rovaseudulla ja Inarin suunnassa taas liikuskelee isokäpylintuja. Marjalinnuista tilhet ovat jo miltei kadonneet alueeltamme, mutta ainakin räkättirastaita tuntuu edelleen olevan jonkin verran liikkeellä. Myös mustapääkerttuja on havaittu edelleen ainakin Kemijärvellä, Savukosken Värriöllä ja jopa Utsjoen Pulmankijärvellä asti.

Lämpimät säät ovat mahdollistaneet muutamien hyönteissyöjälintujenkin pärjäämisen Lapin alkavassa kaamoksessa. Mainittavimpia näistä ovat olleet Kemijärven Särkikankaan edustalla 7.11. lennellyt västäräkki ja Rovaniemen Jängislahdella vielä 13.11. havaittu niittykirvinen.

29.11.2005

Talvi taisi viimeinkin tulla Lappiin. Pakkasöitä on ollut jo useita peräjälkeen, lumi peittää maisemaa ja järvetkin lienevät jo kaikki jäässä. Kauan se talven tulo tällä kertaa kestikin, sillä esim. Kemijärven viimeiset selät jäätyivät vasta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Vielä 18.11. nähtiin Kemijärvellä ainakin 160 joutsenta, mutta seuraavana päivänä niitä laskettiin enää 36, ja viimeinen joutsenhavainto tehtiin kaupungilla 22.11. Muita alueemme viimeisiä vesilintuhavaintoja edustavat Kemijärven 2 telkkää (19.11.), Kemijärven ja Rovaniemen mustalinnut (22.11.) ja Kemijärven Juujärven 2 pilkkasiipeä (26.11.). Inarin Ukonjärveltä puolestaan löytyi 26.11. autoon törmännyt sinisorsa, ja Enontekiöltäkin on taas kuulunut tuoreita sinisorsahavaintoja. Rovaniemellä Ounaskosken sillan ympäristössä nähtiin 22.11. mustalinnun lisäksi mm. isokoskelo ja harmaalokki, ja lisäksi jäälautalla Rautasillan ja Jätkänkynttilän välillä seilasi hetken aikaa todennäköinen leveäpyrstökihu. Ilmeisesti sama kihu hämmästytti kaupungilla jo 17.11. Yhtä lailla huikea havainto oli Inarin Riutulassa 25.11. nähty nokikana!

Päiväpetolinnuista marraskuun loppupuoliskolta on ilmoitettu etenkin varpus- ja kanahaukkoja sekä maakotkia. Merikotkat on nähty 19.11. Sallan Kursussa ja 27.11. Sodankylän kaatopaikalla. Pöllöistä varpuspöllöjä kuuluu olevan lintulautalintujen houkuttelemana siellä täällä ja lapinpöllökin näyttäytyi 17.11. Sallan Tuohikylässä.

Joitakin tilhiä ja räkättirastaita liikuskelee edelleen maisemissamme, ja mustapääkertuistakin on tehty havaintoja ainakin Kittilän Alakylässä ja Kemijärvellä. Vaeltavia pyrstötiaisparvia ja puukiipijöitä on myös edelleen liikkeellä, ja Ivalon Maununjängällä laskettiin 20.11. isokäpylintuparvi, jossa oli peräti 46 lintua. Muita viime päivien mielenkiintoisimpia havaintoja ovat olleet Kemijärven Kostamon kaksi kottaraista 19.11., Kemijärven Isokylän pähkinähakki 27.11. sekä Inarin Akujärvellä 18.11. ja Ivalojoen Tahkontörmällä 26.-27.11. havaitut mustarastaat.

Lähipäivinä lintuhavaintojen tekeminen ja kokoaminen taas vilkastuu, kun Lapin lintutieteellisen yhdistyksen talvilintukilpailu käynnistyy jo kymmenennen kerran. Jälleen kerran tarkoituksemme on selvittää mistä alueemme kunnasta löytyy joulu-tammikuussa eniten lintulajeja, ja samalla kisaillaan myös siitä, kuka niitä näkee eniten. Saapa nähdä löytyykö mistään enää lämpimän syksyn vuoksi viivyttelemään jääneitä vesilintuja. Kisassa selvinnee myös, missä kunnissamme tänä vuonna talvehtivat esim. peippo ja järripeippo. Entä löytyykö tänä vuonna harmaapäätikka kaikista kisaan osallistuvista kunnista? Siinä oli jo muutamia hyviä syitä lähteä linturetkelle myös keskitalvella. Talvilintukilpailuun ovatkin kaikkien havainnot tervetulleita!

20.12.2005

On hanget korkeat nietokset, ja muutenkin Lapin maisema on nyt kauniin talvinen. Myös kaamoksen hämäryys tuo omaa rauhaisaa tunnelmaansa pohjoisimman Suomen sydäntalveen. Lapin lintutieteellisen yhdistyksen talvilintukilpailu on estänyt lintuharrastajia vaipumasta talvihorrokseen, ja niinpä myös joulukuun puolella on havaittu monenlaisia mielenkiintoisia siivekkäitä. Joulukuun aikana on alueellamme havaittu jo 59 eri lintulajia, ja kuntakisan kärjessä komeilevat tällä hetkellä Rovaniemi 47, Salla 32 ja Inari 30 lajillaan. Kisa kestää kuitenkin myös tammikuun, joten mitaleja ei ole vielä jaettu…

Lauha syksy ja pitkään sulana pysytelleet vesistöt houkuttelivat monia vesilintuja uhmaamaan Lapin talvea. Joulukuun monipuolisin vesilintutarjonta löytyi kuun alussa Rovaniemen Olkkakoskelta, jossa oleskeli enimmillään kolme merimetsoa, kaksi sinisorsaa ja telkkä. Ylitornion Pessalompolossa oli 2.12. niin ikään telkkä, mutta seuraansa se oli saanut harvinaisen pikku-uikun! Myös Inarin Kettujoella nähtiin kuun alussa telkkä. Sinisorsia taas on havaittu Olkkakosken lisäksi Sallan Hautajärvellä, (vakiopaikassa) Enontekiön Periläkoskella sekä eri puolilla Rovaniemeä, isokoskelo viihtyi useamman päivän ajan Rovaniemen Ounaskoskella ja myös mustalintu piipahti 3.12. Ounaskoskella. Pellon Sirkkakoskella oleili vielä 2.12. kolme vanhaa laulujoutsenta, ja todennäköisesti nämä samat linnut nähtiin muutamaa päivää myöhemmin Pessalompolossa. Näiden lisäksi myös Rovaniemeltä ja Kolarin Äkäslompolosta on ilmoitettu joulukuisia kansallislintujamme. Kemijärven silloilla pyörähti 7.12. yksinäinen harmaalokki ja seuraavana päivänä muutti Rovaniemen keskustassa etelään kaksi merimetsoa. Jo kymmenettä talvea miteltävälle talvilintukilpailulle saatiin kokonaan uusi vesilintulaji, kun naaraspukuinen haapana piipahti itsenäisyyspäivänä Kemijärven Sellun edustalla. Samana päivänä tehtiin tosin Kolarin Äkäslompolossa vielä tätäkin huomattavasti huikeampi lintuhavainto, kun meriharakka ilmaantui lentelemään Ylläksen laskettelurinteen yläpuolelle!!

Joulukuun petolintutarjonnasta ovat vastanneet maakotkat sekä taajamiin siirtyneet varpus- ja kanahaukat sekä varpuspöllöt, joista etenkin jälkimmäisiä on havaittu monin paikoin. Hiiripöllöjä on puolestaan nähty ainakin Sallan Salmijoella, Kolarin Äkäslompolossa ja Enontekiön Leppäjärvellä sekä Hetassa. Ilahduttavaa on ollut pitkästä aikaan myös lapinpöllöjen runsaus - isoja pöllöjä on päästy ihailemaan ainakin Muonion Tapojärvellä ja Kittilän Tepastossa sekä Rovaniemen Vanttauskosken-Viirinkylän-Oikaraisen maisemissa ja Elingonrannassa. Kanalinnuista mielenkiintoisin lienee Rovaniemen Pöykkölässä hiippaillut fasaani. Pieniä ja keskikokoisia teeriparvia on näkynyt siellä täällä, joskin komeimmasta parvesta on Sallan Kallungissa laskettu peräti 140 lintua. Harmaapäätikan talvilevinneisyys ulottuu edelleen Inarin Lappiin ja Enontekiölle asti, ja pelkästään Sallasta on ilmoitettu jo noin viisi eri lintua.

Marjalinnuista tilhet ja räkättirastaat ovat olleet hyvin vähissä, mutta muutamissa kunnissa on löydetty niitäkin lajilistoja kartuttamaan. Mustapääkerttuja nähtiin joulukuun alkupäivinä vielä Inarissa, Kemijärvellä ja Kittilän Alakylässä sekä Rovaniemen Niskanperällä, Poropolulla ja Matintiellä, ja mustarastas näyttäytyi 1.12. Inarin Akujärvellä. Pyrstötiaisten liikehtelyä on havaittu edelleen etenkin Salla-Rovaniemi akselilla. Mielenkiintoinen havainto pyrstötiaisista tehtiin 3.12. Kolarin Ylläsjärvellä, jossa noin seitsemän linnun parvi liikehti pihapiirin valoissa vielä iltaseitsemän ja -kahdeksan välillä. Myös käpylinnut ovat olleet vähissä, mutta ainakin Rovaniemellä on havaittu muutamia kirjosiipikäpylintujakin. Samoin urpiaisia ja tundraurpiaisia on ollut tänä talvena niukasti liikkeellä.

Muista harvinaisemmista talvilinnuista mainittakoon mm. Rovaniemen Asemieskadulla 4.12. havaitut kaksi hippiäistä, Ivalon Salmenrannassa ja Pellon Poikkihaassa sinnitelleet järripeipot, Muoniossa ja Rovaniemen Lehtojärvellä oleskelleet peipot sekä Pellon Kaaranneskoskella jo reilun kuukauden ajan viihtynyt taviokuurna. Pikkuvarpusia on nähty eri puolilta Rovaniemeä sekä Pellon Jolmanpäässä ja Kittilässä, ja Rovaniemen Elingonrannantiellä on oleskellut pähkinähakki. Enontekiöltä on kuulunut huhuja pulmusestakin. Talvilintukilpailua on vielä yli puolet jäljellä, joten Lapin talvisesta luonnosta löytynee jatkossakin kaikenmoista mielenkiintoista. Ja kisan väliaikatietojahan voi käydä kurkistelemassa osoitteessa www.lly.fi.